KD:lle kolme paikkaa Pirkanmaan S-vaaleissa – HOK-Elannon alueella viimeinen äänestyspäivä perjantaina 29.4.

29.4.2016 klo 10:28 Kotimaa Kristiina Kunnas

Pirkanmaan osuuskaupan vaaleissa Kristillisdemokraateille tuli kolme paikkaa edustajistoon. S-vaalikevät on pian käyty, mutta vielä tänään perjantaina 29. huhtikuuta on mahdollista äänestää HOK-Elannon alueella.

Pirkanmaan osuuskaupun vaaleissa Kristillisdemokraattien läpimenijät oli kova tamperelaiskolmikko Leena Rauhala, Sari Tanus ja Satu Sipilä.

Tamperelaiskaupunginvaltuutettu ja sosiaalineuvos Leena Rauhalan äänimäärä oli kolmikon korkein. Hän uusi paikkansa Pirkanmaan osuuskaupan edustajistossa.

– Läpimeno oli kiva kokea ja äänimääräkin ilahdutti, kiittelee Leena Rauhala.

– Se innostaa toimimaan luottamuksen arvoisesti, siis työtä tehden, hän jatkaa.

Rauhala istui 1999–20115 eli neljä kautta Kristillisdemokraattien kansanedustajana, mutta viime keväänä KD:n kansanedustajaksi Pirkanmaalta nousi erikoislääkäri Sari Tanus.

Tanus pääsi nyt ensi kertaa osuuskaupan edustajistoon. Kaupunginvaltuutettu, erikoissairaanhoitaja Satu Sipilä jatkaa nyt edustajistossa, kun hän nousi varapaikalta jäseneksi tämän vuoden alusta Marco Rothin tultua valituksi Pirkanmaan osuuskaupan hallintoneuvostoon.

Kristillisdemokraatit ovat saaneet runsaasti edustajistopaikkoja tämänkertaisissa S-vaaleissa.

Käynnissä olevat HOK-Elannon vaalit päättävät S-vaalien kevään. Kristillisdemokraateilla on pääkaupunkiseudun S-vaaleissa peräti 119 ehdokasta. Tällä hetkellä edustajistossa ovat helsinkiläiskaupunginvaltuutettu Mika Ebeling sekä espoolaiskaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Antero Laukkanen.

HOK-Elannon vaaleissa kaikkien äänestäjien kesken arvotaan hienot palkinnot, sillä kolme henkilöä voittaa vuoden ruuat eli 12 000 euron lahjakortin kukin.

– Meidän ryhmäämme mahtuisi monta uutta edustajaa, Ebeling ja Laukkanen toteavat.

Yli 128 000 on jo äänestänyt 18. huhtikuuta alkaneissa HOK-Elannon vaaleissa. Äänioikeutettuja ovat kaikki HOK-Elannon asiakasomistajat, joita on 600 000.

Netissä voi äänestää perjantaina 29. 4. vielä iltayhdeksään asti. Postin kautta äänestävien täytyy saada kirjeensä perjantain postilähetykseen.

HOK-Elannon vaaleissa kaikkien äänestäjien kesken arvotaan hienot palkinnot, sillä kolme henkilöä voittaa vuoden ruuat eli 12 000 euron lahjakortin kukin. Netissä äänestävien kesken arvotaan lisäksi 50:lle nettiäänestäjälle 100 euron arvoinen ravintolalahjakortti.

Äänestä HOK-Elannon vaaleissa netissä täällä.

 

 

Ylös