Hallitus perustaa kehitysyhtiön valtionyhtiöiden kasvun vauhdittamiseksi

12.5.2016 klo 16:25 Politiikka Samuli Rissanen

Kehitysyhtiöön siirretään esimerkiksi Altia, Arctia, Ekokem, Kemijoki sekä Nesteen omistuksesta 33,4 prosentin ylittävä osuus. Posti Groupin omistuksesta kehitysyhtiöön siirretään vajaat puolet.

Pääministeri Juha Sipilä kiirehti kertomaan valtion omistajaohjauspolitiikasta päivää sovittua aiemmin. Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa tänään, että spekulaatiot valtio-omisteisten yhtiöiden tulevaisuudesta ehtivät silti mennä pahasti hakoteille.

– Jos kaikki huhut olisivat olleet totta, meillä (hallituksella) olisi ollut yli 70 erilaista strategiaa.

Postissa valtion omistusosuus laskee 50,1 prosenttiin, ja omistajapohjan yksi laajentamiskeino voi Sipilän mukaan olla listautuminen pörssiin.

Uutena työkaluna hallitus on perustamassa kehitysyhtiön joidenkin valtio-omisteisten yhtiöiden kasvun vauhdittamiseksi. Yhtiöön siirretään muun muassa Altia, Arctia, Ekokem, Kemijoki sekä osa Nesteen ja Posti Groupin omistuksesta.

Sipilän mukaan järjestely mahdollistaisi irrotettujen pääomien käyttämisen uuden yritystoiminnan synnyttämiseen, kehitysyhtiön salkussa olevien yhtiöiden pääomarakenteen vahvistamisen ja yritysjärjestelyiden tehokkaan toteuttamisen.

Samalla hallitus laskee joidenkin yhtiöiden omistusrajojaan. Esimerkiksi Postissa valtion omistusosuus laskee 50,1 prosenttiin, ja omistajapohjan yksi laajentamiskeino voi Sipilän mukaan olla listautuminen pörssiin.

Sipilän mukaan mitään päätöksiä Postin viemiseksi pörssiin ei ole tehty. Omistusrajojen lasku ei eri yhtiöiden kohdalla myöskään tarkoita myyntipäätöstä. Kyse voi olla esimerkiksi yritysjärjestelyjen helpottamisesta.

Hallitus aikoo jatkossa välttää Carunan kaltaiset tapaukset ja soveltaa siirtoverkoista vastaaviin yhtiöihin tiukempaa ohjausta. Tiettyjen yhtiöiden, kuten Gasumin ja Fingridin omistukset nostetaan 50,1 prosenttiin. Sipilä kertoo, että valtio on jo hankkinut omistukset yhtiöissä.

Hallitus myös haluaa erottaa yhtiöiden sääntelyn ja omistuksen toisistaan. Siksi esimerkiksi lentokenttäyhtiö Finavian ohjausvastuu siirtyy liikenne- ja viestintäministeriöstä valtioneuvoston kansliaan.

Hallituksen omistajapolitiikassa haluttiin nyt korostaa myös yhteiskuntavastuun kantamista.

Sipilän mukaan yhteiskuntavastuun kantaminen näkyy esimerkiksi periaatteena, että verot maksetaan siihen maahan, missä tulos syntyy. Verotuksen minimointi esimerkiksi veroparatiiseja tai verosuunnittelua käyttäen ei ole hyväksyttävää.

– Valtionyhtiöt näyttävät tässä esimerkkiä muille, Sipilä korosti.

 

Ylös