Sitra: Biokaasutuotannosta merkittäviä hyötyjä

13.5.2016 klo 10:48 Kotimaa Esa Erävalo

Suomalainen maaseutu voi saada biokaasutuotannosta merkittäviä hyötyjä, osoittaa Sitran tuore selvitys Biokaasusta kasvua.

Hyödyt ovat saavutettavissa kuitenkin vain, jos alan toimijat tekevät kiinteää yhteistyötä ja luovat siten biokaasun tuotannon, jakelun ja käytön ympärille kokonaisuuksia eli ekosysteemejä, joiden eri osat tukevat toisiaan. Tiiviimmällä yhteistyöllä maaseudulle on mahdollista synnyttää uusia työpaikkoja ja liiketoimintaa, vähentää tuontienergian tarvetta ja käyttää jätteitä entistä paremmin hyödyksi.

Suomen biokaasupotentiaalia on hyödynnetty vasta vähän. Etenkin maatalouden biomassoja voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Sitran selvityksen mukaan hyötyjä voidaan saada neljällä erilaisella kehityssuunnalla. Yksi nojaa kaasuajoneuvojen yleistymiseen, toinen biokaasun käyttöön energiantuotannossa ja teollisuudessa, kolmas ravinteiden kierron lisäämiseen ja neljäs maatilojen hajautettuun biokaasun tuotantoon.

Biokaasun tuottaminen voi yhdistää kaikenlaisia toimijoita kotitalouksista teollisuuslaitoksiin. Yksittäisille toimijoille mahdottomana näyttäytyvä investointi voi osoittautua yhteistyön myötä mahdolliseksi ja kannattavaksi. Uudenlaisten yhteistyömallien avulla saadaan lisäksi vähennettyä jätteen ja sivuvirtojen määrää kotitalouksissa, yhdyskunnissa, teollisuudessa sekä maa- ja metsätaloudessa. Maatalouden lietteet löytävät hyötykäyttöä biokaasutuotannossa ja itse tuotettava kaasu korvaa samalla fossiilista ostoenergiaa.

”Ideaalitilanteessa biokaasulaitoksista saatava lämpö ja sähkö voitaisiin käyttää joko itse tai myydä, samoin prosessin sivuvirtana syntyvät lannoitteet. Biokaasuekosysteemien luominen on aivan keskeinen toimenpide Suomen kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi”, toteaa johtava asiantuntija Jaana Pelkonen Sitrasta.

Mikäli kaikki hyödynnettävissä oleva raaka-aine valjastettaisiin hyötykäyttöön, olisi typen ja fosforin taloudellinen arvo vuositasolla karkeasti arvioituna yhteensä noin 190 miljoonaa euroa ja energiapotentiaalin arvo liikennebiokaasuna noin 700 miljoonaa euroa.

Biokaasussa piilee merkittävä arvo. Etenkin lantaan ja peltobiomassoihin, kuten nurmeen ja olkiin, on sitoutunut runsaasti ravinteita ja energiaa. Rambollin laskelmat osoittavat, että mikäli kaikki hyödynnettävissä oleva raaka-aine valjastettaisiin hyötykäyttöön, olisi typen ja fosforin taloudellinen arvo vuositasolla karkeasti arvioituna yhteensä noin 190 miljoonaa euroa ja energiapotentiaalin arvo liikennebiokaasuna noin 700 miljoonaa euroa. Lisäksi prosessista syntyvän hiilidioksidikaasun myynnistä teollisuudelle voitaisiin saada 200 miljoonaa euroa.

Suomella on biokaasun käyttöönotossa vielä paljon parannettavaa verrattuna moniin muihin maihin

”Suomen pitäisi huomioida biokaasun käyttöönotto valmisteilla olevassa energia- ja ilmastostrategiassa monen muun maan tapaan. Meillä ei ole varaa jättää hyödyntämättä biokaasun potentiaalia maaseudun elinvoimaisuuden lisäämiseksi, uusien työpaikkojen luomiseksi ja vaihtotaseen parantamiseksi. Yksi polku biokaasun kasvulle on myös maakaasun jakelun ja käytön kehittäminen, jolloin kaasun käytön infrastruktuuri alkaa kehittyä”, sanoo Mari Pantsar, joka johtaa Sitran teemaa Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta.

KD:n eduskuntaryhmä  on tehnyt biokaasun edistämiseksi tänä keväänä kaksi lakialoitetta ja yhden toimenpidealoitteen ja kolme kirjallista kysymystä.

Ylös