Hämeen ja Varsinais-Suomen KD-piirit kokeiluun: Entistä enemmän näkyvillä äänestäjille

27.9.2016 klo 23:49 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien kaksi piirijärjestöä sekä nuorisojärjestö KD Nuoret alkavat kehittää toimintaansa pilotoinneilla. Tavoitteena on tulla entistä näkyvämmäksi.

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto asetti puolueen toimintasuunnitelmassa puoluehallituksen valmistelemaan järjestötyön kehittämistä. Tavoitteena oli saada lisättyä puolueen näkyvyyttä, jäsenmäärää ja luonnollisesti sitä myöten kannatusta.

Tarkoitus on keskittyä äänestäjille näkymiseen, mikä muutenkin on kaiken toiminnan tärkeä tavoite.

– Tarkoituksena on ennen kaikkea helpottaa ja innostaa kenttäväkeä toiminnan järjestämiseen ja puolueen politiikan esillä pitämiseen, järjestöpäällikkö Mikko Rekimies kiteyttää.

Kentän työn tehostamista lähdetään nyt kehittämään pilotoinneilla vuonna 2017 aluksi Hämeen ja Varsinais-Suomen piireissä sekä erityisjärjestöistä KD Nuorissa.

– Tarkoitus on keskittyä äänestäjille näkymiseen, mikä muutenkin on kaiken toimintamme tärkeä tavoite. Sekä tapahtumanäkyvyyttä että medianäkyvyyttä halutaan entisestään parantaa, järjestöpäällikkö Mikko Rekimies painottaa.

– Järjestötyön kehittämistä ja sen organisoimista on valmisteltu keväästä alkaen puolueen tulevaisuustyöryhmässä, kertoo ryhmää vetävä Kristillisdemokraattien 1. varapuheenjohtaja Tommy Björkskog.

Pilotointimallia ja sen myötä tulleita suunnitelmia käsitellään lokakuun lopulla puoluehallituksen strategiaseminaarissa. Sieltä esitykset menevät marraskuun puoluevaltuuston syyskokoukselle.

– Nyt on puolueessa paljon päätettäviä asioita, Rekimies tiivistää.

 

 

 

 

 

Ylös