KD:n RoadShow vieraili Hämeessä ja Uudellamaalla – jatkaa Seinäjoelle, Helsinkiin ja Tikkurilaan
29.9.2016 klo 14:15 Politiikka Kristiina Kunnas
Hämeenlinnan kalamarkkinoilla riitti väkeä KD-kansanedustajien juttusille. Tamperelaiskansanedustaja Sari Tanus saapui naapurimaakunnasta Pirkanmaalta. (Kuva Ismo Portin)
Kristillisdemokraattien RoadShow on ollut ahkerassa liikkeessä. Viimeksi vierailtiin Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Tuusulassa ja Raaseporissa. Tulevana viikonloppuna ollaan Seinäjoella, Helsingin Hakaniemen markkinoilla ja Vantaalla Tikkurilan maalaismarkkinoilla.
Kansanedustajat Päivi Räsänen naapurista Riihimäeltä sekä Sari Tanus naapurimaakunnasta Pirkanmaalta kohtasivat Hämeenlinnan kansaa kalamarkkinoilla.
Käsivoimien mittaaminen on saanut kilpailuhenkiset ihmiset villiintymään.
Kristillisdemokraattien RoadShow pahvi-Sareineen ja kämmenpuristimineen on vallannut lähes kaikki Etelä-Suomen markkinat alkusyksyn aikana. Käsivoimien mittaaminen on saanut kilpailuhenkiset ihmiset villiintymään.
Myös Keski-Pohjanmaalla oli kuhinaa, kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman ja KD:n puheenjohtaja Sari Essayah vierailivat sekä Pietarsaaressa että Luodossa.
RoadShow jatkaa tämän viikon lopulla vielä Seinäjoelle ja Vantaalle, Tikkurilan maalaismarkkinoille. Sunnuntaina RoadShow on myös Helsingin Hakaniemen markkinoilla.
RoadShow-tapahtumia:
pe 30.9.
KD Road Show -kiertue Seinäjoen Epstorin edessä
la 1.10. – su 2.10.
KD Road Show -kiertue Tikkurilan maalaismarkkinoilla Vantaalla, mukana kansanedustajat Antero Laukkanen ja Sari Tanus
su 2.10.
KD Road Show -kiertue Hakaniemen markkinoilla Helsingissä, mukana kansanedustaja Sari Tanus
Katso kaikki RoadShow-tapahtumat täältä