Ruotsin KD: 50 euroa/kk veronalennus työssäkäyvälle isälle ja äidille
3.10.2016 klo 12:56 Politiikka Esa Erävalo
Lapsiperheiden turvallisuus on perusta sille, miten rakennamme turvallisempaa Ruotsia., sanoo Ruotsin KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor.
Ruotsin kristillisdemokraatit haluavat alentaa veroja työssäkäyviltä vanhemmilta 500 kr/kk, eli noin 50 euroa/kk. Siis100 euroa/kk perheelle, jossa molemmat vanhemmat ovat palkkatyössä.
Verojen alennus toteutettaisiin kahdessa vaiheessa vuoteen 2018 mennessä ja koskisi kaikkia vanhempia riippumatta siitä, kuinka monta tuntia viikossa he käyvät töissä. Kahden vuoden aikana veronalennus maksaisi 1,2 miljardia euroa.
– Emme aja sitä, että vanhemmat työskentelisivät enemmän, vaan että kannattaisi työskennellä. Haluamme, että lapset kasvavat perheissä, joissa vanhemmilla on työpaikka ja he kykenevät pitämään huolta perheestään, sanoo Ruotsin KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor.
Vanhempainvapaalla olevat, työttömät tai sairaslomalla olevat saisivat osansa veroalesta kunnes lapsi täyttää kolme vuotta, jolloin verotuki loppuisi. Ruotsin KD esittää myös 600 euroa/kk/lapsi kotihoidontukea, jos hoitaa lasta kotona päiväkodin tai esikoulun sijaan, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.
– Nämä ryhmät hyötyvät sen lisäksi lisäyksestä, jonka teemme asumistukeen ja saavat osansa niistä reformeista, joita olemme esittäneet työn kannustavuuden lisäämiseksi. Esitämme 25% normaalia alempaa harjoittelijapalkkaa, jolla saisimme lisää työpaikkoja. Haluamme alentaa veroja työstä, josta aluksi saa vähän vähemmän palkkaa.
Ruotsin KD haluaa korottaa asumistukea 35-60 eurolla riippuen lasten lukumäärästä. Se maksaisi 50 miljoonaa euroa vuodessa. Eläkeläisille asumistuen korotus olisi 50 euroa yksinasuville ja 60 euroa pariskunnille. Eläkeläisille KD ehdottaa myös uusia verojen alennuksia. Esitykset ovat osa tänään julkaistua varjobudjettia, jossa Suomen KD:n tavoin lisättäisiin varoja myös poliisin ja hoitohenkilökunnan määrärahoihin.
– Useimmat lapsiperheet kokevat pulaa ajasta ja rahasta. Esityksemme helpottaisivat heidän tilannettaan, sanoo Ebba Busch Thor.
– Useimmat lapsiperheet kokevat pulaa ajasta ja rahasta. Esityksemme helpottaisivat heidän tilannettaan, sanoo Ebba Busch Thor.
Lapsiperheiden käytettävissä olevat tulot ovat Ruotsin KD:n mukaan kehittyneet lapsiperheillä muita ryhmiä heikommin. Vuoden 1995 jälkeen on tuloero lapsettoman parin ja kolmilapsisen perheen välillä kasvanut 5100 eurolla vuodessa. Samoin yksinasuvien miesten tulot ovat kasvaneet paljon nopeammin kuin yksinhuoltajaäitien tulot.
– Lapsiperheiden turvallisuus on perusta sille, miten rakennamme turvallisempaa Ruotsia. Uudistukset rahoitettaisiin esimerkiksi leikkaamalla tehottomista rakentamisen valtiontuista, jotka vain lisäävät yritysten voittomarginaaleja eivätkä tuota lisää asuntoja, sanoo Ebba Busch Thor.