Mosulin valtaus voi aiheuttaa humanitäärisen kriisin ja pakolaistulvan-miten hallitus on varautunut?

21.10.2016 klo 08:55 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja edellisen hallituksen sisäministeri Päivi Räsänen pelkää, että Mosulin valtaus johtaa humanitääriseen kriisiin ja pakolaistulvaan. Samaan aikaan hallitus on pienentänyt pakolaiskiintiötä.

Räsäsen mielestä kiintiöpakolaisjärjestelmä, jossa pakolaiset otetaan suoraan pakolaisleireiltä ja sen jälkeen integroidaan kuntiin, on paljon parempi järjestelmä kuin pakolaisten sisäiset siirrot EU-maista toiseen.

– Suomen hallituksen tulisi vahvasti sekä omassa politiikassaan että EU-tasolla tukea tätä kiintiöpakolaisjärjestelmää, Räsänen sanoo.

Räsänen arvioi, että Syyrian pakolaiskriisin lisäksi on todella suuri vaara, että Mosulin valtaus Isisiltä tulee johtamaan humanitääriseen kriisiin ja massiiviseen pakolaistulvaan

Toistaiseksi hallitus on toiminut päinvastoin. Suomi ottaa entistä vähemmän pakolaisia suoraan pakolaisleireiltä. Kiintiöpakolaisten määrä on ollut 1050, mutta hallituksen talousarvioesityksen mukaan pakolaiskiintiö on ensi vuonna 750.

Räsänen arvioi, että Syyrian pakolaiskriisin lisäksi on todella suuri vaara, että Mosulin valtaus Isisiltä tulee johtamaan humanitääriseen kriisiin ja massiiviseen pakolaistulvaan.

– Kuinka sitten tehdään? Ollaanko valmiit korottamaan pakolaiskiintiötä siinä tilanteessa?, Räsänen kysyi eduskunnassa eilen.

Sisäministeri Paula Risikon mukaan hallitus on varautunut kaikkeen.

– Me olemme saaneet siitä (pakolaiskriisistä) myrskyvaroituksen jo viime syksynä, mutta me olemme varautuneet paljon pahempaankin tilanteeseen, joka saattaa olla edessä.

Kiintiöpakolaisjärjestelmä on Risikon mukaan erittäin hyvä täsmätoimi, koska leireillä olevat ovat myös kaikkein vaikeimmassa tilanteessa.

Kiintiöpakolaisten määrän palauttamista normaalille tasolle ensi vuonna ministeri ei kuitenkaan luvannut.

– Meillä ei tällä hetkellä ole sellaista mahdollisuutta, koska Suomeen on paljon muitakin tulijoita.

Ylös