Kansanedustaja Antero Laukkanen: – Suomen pitäisi ryhdistäytyä Israel-kysymyksissä
5.11.2016 klo 09:24 Politiikka Kristiina Kunnas
Kansanedustaja Antero Laukkanen vieraili lokakuussa kahdesti Israelissa. Hän on tyrmistynyt Suomen värittömyydestä Israel-kysymyksissä. – Meidän pitäisi ryhdistäytyä Israelin puolelle, Laukkanen vaatii.
– YK:n pääsihteerin pitäisi puuttua sen järjestön toimintaan, toteaa eduskunnan Israel-ystävyysryhmän jäsen Antero Laukkanen. – Unesco on valinnut käsittämättömän linjan kieltäessään kristityiltä ja juutalaisilta historialliset pyhät paikat Jerusalemissa.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen vieraili lokakuussa kahdesti Israelissa. Toinen matkoista oli rukousmatka maailman ja Israelin puolesta, mutta samalla matkalla hän tapasi poliitikkoja ympäri maailman. Toiselle matkalle hänet kutsui Israel Allies Foundation. Kansanedustajat eri puolilta maailmaa pääsivät mukaan Lehtimajanjuhlillekin.
– Se oli koskettava hetki, Laukkanen kertoo.
Temppelivuoren tilanne nousi uutisotsikoihin kesän aikana.
– Unesco perustettiin aikanaan suojelemaan ja valvomaan maailman yhteistä historiallista perintöä, on yhtäkkiä muuttumassa poliittisten näkemysten temmellyskentäksi, Laukkanen kritisoi.
Suomi on kadottanut oman värinsä Israel-kysymyksissä. Meidän pitäisi ryhdistäytyä.
– YK:n pääsihteerin pitäisi puuttua tähän tilanteeseen. Arabimaat päättivät yhdessä esittää Temppelivuoren ja Länsimuurin – eli Itkumuurin – kohdalla sellaista lausumaa, että ne olisivat ainoastaan muslimien pyhät paikat.
Myrsky nousi. Mihin jäivät kristittyjen ja erityisesti juutalaisten oikeudet pyhiin paikkoihinsa?
– On erikoista, että myös Suomesta tuli täysin mauton ja hajuton näissä kysymyksissä, joissa voisi olla Israelin puolella. Perintökomiteassa meillä on istuin, mutta Suomi pidättäytyi äänestämästä.
– Tässä pitäisi lukea historiaa. Suomi on kadottanut oman värinsä Israel-kysymyksissä. Meidän pitäisi ryhdistäytyä, Laukkanen vaatii KD-Kompassi-ohjelmassa.
Laukkanen on KD-Kompassin haastattelussa Radio Deissä pyhäinpäivänä 5. marraskuuta klo 12. Myöhemmin ohjelman voi kuunnella netissä, kd.fi.
Kuuntele Antero Laukkasen haastattelu täältä. Kristiina Kunnas haastattelee.