Syntyykö Suomeen uusi alkoholiongelmaisten ryhmä? – Keskustelu Ylen A-Talkissa
2.12.2016 klo 20:28 Politiikka Kristiina Kunnas
– Kulttuurimuutos ei ole pysyvä. Nuoret juovat entistä vähemmän, mutta täysi-ikäistyttyään nuoret juovat enemmän, ja erityisesti naiset juovat enemmän kuin aiemmat sukupolvet, A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki toteaa. (Kuva TV1:n A-Talkista)
Alkoholilain uudistus on sekava ja herättää sekä hämmennystä että lisäkysymyksiä. Mutta yhdestä asiasta ovat vastustajat yhtä mieltä: vahvojen oluiden saapuminen marketteihin toisin sanoen saatavuuden lisääntyminen kasvattaa alkoholinkäyttöä ja alkoholihaittoja.
Torstai-illan alkoholi-A-Talkissa keskustelemassa olivat kansanedustajat Jaana Pelkonen (kok) ja Sari Tanus (kd), toimitusjohtaja Kari Luoto sekä johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki.
Pelkonen ajaa alkoholilainsäädännön vapauttamista ja Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto iloitsee vahvojen oluiden myynnin tuovan piristysruiskeen erityisesti pienkaupoille. A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Simojoki ja Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus varoittavat alkoholihaittojen lisääntyvän saatavuuden helpottuessa.
– Tässä ovat nyt normienpurkutalkoot ja muut menneet sekaisin. Eihän se, että saatavuutta lisätään, ole normienpurkuuta vaan kansanterveydellinen haaste, totesi Simojoki.
– Kun tätä katsoo kliinisestä näkökulmasta, on aito huoli, mihin suuntaan tämä vie. Meillä on niin pitkä tilastoitu historia siitä, että aina kun on lisätty saatavuutta tai laskettu veroa, aina on kulutus lisääntynyt. Ja aina kun kulutus kasvaa, myös haitat lisääntyvät. Siitä on niin paljon tutkimustietoa, että pitää olla aikamoinen velho, jos sen pystyy kääntämään toiseen suuntaan, Simojoki jatkoi.
Simojoki torppasi ilon tutkimustuloksesta, jonka mukaan nuoret juovat aiempaa vähemmän.
– Kulttuurimuutos ei ole pysyvä. Täysi-ikäistyttyään nuoret juovat enemmän, ja erityisesti naiset juovat enemmän kuin aiemmat sukupolvet, Simojoki kertoi.
– Trendimuutos ei ole pysyvä, vaan on herkässä vaiheessa. Lisäksi alkoholin käytön vähentyminen on kohdistunut nimenomaan hyvätuloisten perheiden nuoriin, joten kaikki eivät ole sosiaalisesti samalla viivalla. Kun nyt saatavuus helpottuu, ja myös niin kutsutut limuviinat tulisivat kauppoihin, riski on äärimmäisen iso, että menetetään tämä hyvä suunta, johon oltiin menossa.
– Työpaikkojen lisääntymisestä voisi todeta: Meidän työt lisääntyvät, kiitos lakimuutoksen, hymähti A-klinikkasäätiön Simojoki.
On harha ajatella, että tarvitaan ongelma, jota hoidetaan alkoholilla. Siihen ei tarvita ongelmaa. Jokainen, joka käyttää riittävästi alkoholia, tulee siitä riippuvaiseksi. Piste.
Sari Tanus jatkoi pohtimalla samaa uhkakuvaa.
– Työpaikkoja pitäisi syntyä, mutta tämän lakimuutoksen myötä niitä ei tule kaupan eikä teollisuuden puolelle, vaan lisätyöpaikkojen tarvetta tulee rutkasti poliisiin, palo- ja pelastustoimeen, ensiapuun, terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun.
– Humaltumisen kannalta on iso ero, juodaanko mietoa vai väkevää olutta, muistutti Tanus.
Kaarlo Simojoki nosti esiin puoli miljoonaa kohtuukäyttäjää, jotka voivat pian olla ongelmaisia.
– Tässä ovelasti sekoitetaan ongelmakäyttäjien ja kohtuukäyttäjien kulutus. Ongelmakäyttäjä juo, oli Viron viinarallia ja alkoholiveroa miten paljon tai vähän tahansa. Mutta me kohtuukäyttäjät muodostamme jo 70% kaikista alkoholiongelmista. Uusi käypä hoito-suositus on annettu, ja jo 7 alkoholiannosta nostaa maksavaurion riskiä.
– Puoli miljoonaa riskikäyttäjää eivät ole vielä ongelmaisia, mutta juuri näiden kannalta nousee iso huoli: kun saatavuus näin paljon lisääntyy ja väkevyys kasvaa, niin kuinka moni tippuu sen reunan yli, että ovatkin jo ongelmaisia? Tämä on ison porukan ongelma!
– Riski on siinä, että olemme tuottamassa uusia ongelmakäyttäjiä.
Simojoki puhui myös riippuvuuden synnystä.
– On harha ajatella, että tarvitaan ongelma, jota hoidetaan alkoholilla. Siihen ei tarvita ongelmaa. Jokainen, joka käyttää riittävästi alkoholia, tulee siitä riippuvaiseksi. Piste. Olen hoitanut niin monia ihmisiä, joiden riippuvuus on syntynyt siitä, että ovat työpäivän jälkeen ottaneet yhden oluen. Kun sitä tekee riittävän kauan, riippuvuus on syntynyt.
– Entä ne tuhannet lapset, jotka ovat vaurioituneet äidin raskaudenajan alkoholinkäytön seurauksena, muistutti kansanedustaja Sari Tanus.
– Puhutaan yksilönvapaudesta, mutta ei huomata läheisiä. 1,7 miljoonaa suomalaista kärsii siitä, että heillä on lähipiirissä päihteitä käyttävä, 400 000 kärsii suuresti, Simojoki totesi.
A-Talkiin tulleet twiittaukset olivat oma lukunsa. Yhdessä muistutettiin, että ”kysykää jo ihmeessä, miksi Jeppe juo”. Toisessa arvioitiin, että liberaalia alkoholilakia tavoittelevalla kansanedustaja Jaana Pelkosella on hyppysissään väärä joukko. ”Pelkosen pitäisi vaihtaa itselleen toisenlainen kansa.”
Katso A-Talk (Yle TV1 1.12.2016) täältä