Lehdet: Clinton sanoo vaalihakkeroinnin johtuneen henkilökohtaisesta kostosta
17.12.2016 klo 08:55 Ulkomaat KD Lehti
Hillary Clinton vuonna 2015. Clinton sai Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Trumpia enemmän ääniä, mutta Trump voitti suurempia osavaltioita ja useampia valitsijamiehiä.
– Putin ei ole koskaan antanut anteeksi syytöksiäni, Hillary Clinton sanoi puhuessaan lahjoittajilleen New Yorkissa.
Yhdysvalloissa demokraattien Hillary Clinton on sanonut, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin henkilökohtainen närä Clintonia kohtaan johti väitettyihin Venäjän kyberhyökkäyksiin demokraatteja kohtaan vaalien aikana. Asiasta kertoo muun muassa New York Times.
Clinton sanoi, että hakkerointi oli yksi syy hänen vaalitappioonsa marraskuussa.
Puhuessaan lahjoittajilleen New Yorkissa Clinton sanoi, ettei Putin ole koskaan antanut hänelle anteeksi syytöksiä, jotka hän teki toimiessaan Yhdysvaltojen ulkoministerinä. Vuonna 2011 Clinton sanoi Venäjän parlamenttivaaleja peukaloiduiksi.
Clinton sanoi, että hakkerointi oli yksi syy hänen vaalitappioonsa marraskuussa.
Lähde: STT, New York Times