Peter Östman: ”Ehdokkaaksi lähtevän täytyy hylätä tekosyyt – oikea aika on nyt”
4.2.2017 klo 08:52 Politiikka Kristiina Kunnas
Peter Östman tapasi valtiopäivien avajaisissa Israelin Suomen-suurlähettilään Dov Segev-Steinbergin. Östman on eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja. (Kuva Samuli Rissanen)
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa, mutta Peter Östman käyttää kaiken liikenevän vapaa-ajan kuntavaaliehdokkaiden rekrytoimiseen.
Kansanedustaja ja Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman on itse ehdolla Luodossa. Ensin rekrytoidaan ehdokkaat, sen jälkeen tehdään oma kampanja. Ehdokashankinta päättyy helmikuun lopussa. Vaalit pidetään 9. huhtikuuta.
KD-Lehti tapasi Östmanin valtiopäivien avajaisissa torstaina.
Keski-Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla on Kristillisdemokraateilla vankka kannatus. Se on tullut kovan työn kautta, kun ehdokashankintaa on tehty ahkerasti viime vuosikymmenten aikana.
Taidankin tästä lähteä taas soittelemaan lisää ehdokkaita.
– Kaikilla on tekosyitä, Peter Östman väittää.
– 18-25 -vuotiaita ei kiinnosta. 25-50 -vuotiaat eivät ehdi. 50-60 -vuotiaat sanovat, että kun vihdoin on päästy kahdestaan, niin ei nyt voi lähteä politiikkaan. Yli 60-vuotiaat väittävät olevansa liian vanhoja, Östman listaa.
– Tämän mukaan kukaan ei lähtisi ehdokkaaksi. Jotain on siis tehtävä.
– On vain unohdettava tekosyyt ja lähdettävä mukaan kantamaan vastuuta. Kristillisdemokraatit tarvitsevat ainakin 2 000 ehdokasta vaalivoittoon, Östman houkuttelee.
Pohjanmaan vaalipiirissä oli loppuviikosta listoilla 240 nimeä, mutta tavoitteena on saada yli 330 ehdokasta.
– Taidankin tästä lähteä taas soittelemaan lisää ehdokkaita, Peter Östman sanoi juuri ennen poistumistaan valtiopäivien avajaisten puhemiehen tarjoamilta kahveilta Finlandia-talosta.