Keinoja boksin ulkopuolelta

25.2.2017 klo 12:36 Pääkirjoitukset Esa Erävalo

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) erilliskertomuksen lisäksi on vastikään julkaistu talousneuvoston ja valtiovarainministeriön (VM) raportit. Kaikkien kolmen mukaan hallitus jää merkittävästi tavoitteistaan.

Hallituksen tavoitteesta, jonka mukaan lisävelkaa ei oteta vuoden 2021 jälkeen, ollaan jäämässä kauaksi. Työllisyysaste on jäämässä peräti kaksi prosenttiyksikköä tavoiteltua 72 prosenttia alhaisemmaksi. Työllisyys- ja kasvutoimien vaikutus julkiseen talouteen jää selvästi tavoitellusta kahdesta miljardista eurosta. Julkisen talouden tehtävien ja velvoitteiden karsimisella tavoitellun yhden miljardin euron säästö ei ole vielä puoliksikaan koossa.

Pääministerin mielestä tarvitaan uusia keinoja ja ajattelua boksin ulkopuolelta. KD:lla olisi sellaisia tarjota.

Kilpailukykysopimukseen liittyvien veronalennusten vuoksi kokonaisveroaste laskee selvästi, siksi VM:n raportti pitää mahdollisena julkisen talouden tasapainottamiseksi maltillista välillisen verotuksen korotusta. Tähän ajatukseen sopivasti KD nosti esiin vaihtoehtobudjetissaan: perustetaan näin samalla uusi sokerivero, nostetaan alkoholiverotusta ja edistetään väestön terveyttä.

VTV:n mukaan tarvitaan työllisyysasteen nostoa ja julkisen palvelutuotannon tehostamista. Tämä edellyttää Tekesin ja VTT:n rahoituksen lisäämistä, esimerkiksi synteettisen biologian tutkimusrahoitus on nyt katkolla, vaikka sillä olisi ratkaiseva merkitys kestävän biotalouden mahdollistajana. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kasvattamisella saadaan uusia tuotteita, yrityksiä ja työpaikkoja.

Työllistymisen kannustinloukkujen purkamiseksi KD:n esittää kannustavan perusturvan mallia, jossa työn vastaanottaminen lisää aina tuloja vähintään 30%. Vanha ratkaisuvaihtoehto, perustulo, ei siihen kykene.

Rohkeutta hallitukselle murtautua boksinsa ulkopuolelle myönteisiin työllisyyttä luoviin vaihtoehtoihin.

Ylös