”Karttahuijarit” liikkeellä Hämeessä – kyselevät tietä, varastavat lompakon tai puhelimen
28.4.2017 klo 10:48 Kotimaa KD Lehti
Hämeessä on poliisin mukaan ilmennyt kymmenen tapausta, joissa opastusta kysyneet ihmiset ovat samalla varastaneet lompakon, puhelimen tai muuta omaisuutta.
Joissakin tapauksissa tietä on kyselty kartan kanssa, osassa ilman. Joka kerta uhrin huomio on kiinnitetty muualle, jolloin hän ei ole huomannut varastamista taskusta, ostoskärryistä tai käsilaukusta. Joillekin pitkäkyntiset ovat palauttaneet lompakon sen jälkeen, kun rahat sieltä oli viety.
”Karttahuijareita” on poliisin mukaan ollut liikkeellä Riihimäellä, Lahdessa ja Heinolassa päiväsaikaan tai alkuillasta. Uhreiksi ovat joutuneet pääasiassa iäkkäät ihmiset.
”Karttahuijareita” on poliisin mukaan ollut liikkeellä Riihimäellä, Lahdessa ja Heinolassa päiväsaikaan tai alkuillasta. Uhreiksi ovat joutuneet pääasiassa iäkkäät ihmiset.
Samanlaisista rikoksista on poliisin mukaan tullut tietoja muualtakin maasta.
Jokin aika sitten eläkeläisnainen oli nostanut ensin käteistä Otto-automaatilla ja asioinut sen jälkeen R-kioskilla. Hän laittoi rahakukkaron reppuunsa ja repun selkäänsä. Kotimatkalla ystävälliset ulkomaalaiset pysäyttivät hänet kävelytiellä ja kysyivät englannin kielellä neuvoa tiettyyn osoitteeseen, levittäen samalla kartan esiin. Neuvoessaan tietä nainen havaitsi, että hänen reppuunsa koskettiin. Ennen kuin nainen ehti estää tapahtumaa tai tehdä mitään, repusta oli viety kukkaro ja almanakka. ”Karttahuijarit” juoksivat tiehensä.
– Luultavasti rikolliset olivat seuranneet minua jo Otto-automaatilla ja R-kioskilla. He näkivät, minne laitoin kukkaroni. Kohtelias käytös sai heidät näyttämään luotettavilta, enkä osannut pelätä rikosta, eläkeläisnainen kertoo KD-verkkolehdelle.