Perhehoitaja saa äitienpäivänä tunnustuksen kasvattajana – Erja Sarenius-Salmenkivi hoitanut lähes 50 lasta

14.5.2017 klo 11:00 Kotimaa Kristiina Kunnas

Tuusulalainen perhehoitaja Erja Sarenius-Salmenkivi palkitaan yhä jatkuvasta elämäntyöstään äitinä. – Auttaminen ja hoitaminen ovat kutsumukseni.

Tuusulalainen perhehoitaja ja KD-kunnanvaltuutettu Erja Sarenius-Salmenkivi vastaanottaa presidentti Sauli Niinistöltä kunniamerkin äitienpäivänä Säätytalolla. Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein annetaan vuosittain muutamalle kymmenelle äidille tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana.

–  Kirje taisi odottaa pari päivää avaamatta postipinossa, Sarenius-Salmenkivi naurahtaa.

– Hetkinen, mikä tää on, ei oo totta, hän sanoo huudahtaneensa kirjeen lopulta avattuaan.

Sarenius-Salmenkiven perheessä on ollut hoidossa ja kasvatettu lähes 50 lasta. Erja on toiminut perhehoitajana 20 vuoden ajan.

Sarenius-Salmenkiven perheessä on ollut hoidossa ja kasvatettu lähes 50 lasta. Erja on toiminut perhehoitajana 20 vuoden ajan.

–  Puhun meidän uusioperheestä, jossa on neljä minun ja kaksi mieheni  aikuista lasta, sekä kaksi yhteistä nyt jo aikuistunutta lastamme.

Perheen lapset ovat tottuneet siihen, että kotiin mahtuvat myös sijaislapset ja –nuoret.

Erja sairastui 1984 imusolmukesyöpään ja päätti silloin, että jos hän selviää sairaudesta, hauaa hän tehdä vielä paljon hyvää tässä elämässä.

– Muutenkin auttaminen ja hoitaminen ovat kutsumukseni.

–  Lapset ja nuoret ovat olleet meillä niin pitkiä kuin lyhyitäkin jaksoja. Esimerkiksi syvästi kehitysvammainen nuori nainen on ollut meillä jo 17 vuotta. Joillekin olemme olleet kriisiperhe, kun on tarvittu äkkiä sijoituspaikkaa.

–  Erityisesti haluan pitää niiden puolta, jotka eivät itse siihen pysty, Sarenius-Salmenkivi tunnustaa.

–   Välillä tämä on niin raadollista, että olen joutunut leijonaemon kynteni terottamaan, sanoo byrokratiaviidakkoon perehtynyt perhehoitaja.

Tällä hetkellä perheen kodissa Tuusulan Jäniksenlinnassa on sijoitettuna kaksi teiniä ja hoidettavana kehitysvammainen nuori nainen ja tilapäisesti joka toisena viikkona liikuntarjoitteinen kehitysvammainen pieni tyttö. Lisäksi Salmenkivien perhe toimii tukiperheenä sisaruksille.

–  Saisinpa vielä jonain päivänä tänne jonkun mummun tai papan, kun näiltä monilta puuttuu isovanhemmat kokonaan. Jos ajattelen, mikä minusta voisi isona tulla, niin ehkä ihanne olisi, jos olisi ikäihmisiä vaikka silloin tällöin perhehoidossa, 59-vuotias Sarenius-Salmenkivi haaveilee.

Mutta äitienpäivänä hän pukeutuu miniän ompelemaan leninkiin ja lähtee Säätytalolle tapaamaan tasavallan presidenttiä.

–   Ja kai meille sunnuntai-iltana tulee 40–50 henkeä perhettä ja sijaislapsia ja läheisiä juhlistamaan, Sarenius-Salmenkivi ounastelee.

 

Erja Sarenius-Salmenkivi

• 59-vuotias perushoitaja –perhehoitaja
• uusperheessä biologisia lapsia 8, lastenlapsia 10
• vuosien aikana sijaislapsia yhteensä lähes 50
• Tuusulan kd-valtuutettu; seuraavalla kaudella varavaltuutettu ja sote-lautakunnan jäsen

 

 

 

Ylös