Antero Laukkanen KD:n puoluevaltuustossa: ”Yli 55-vuotiaat eivät työllisty – Suomea vaivaa ikärasismi”

20.5.2017 klo 16:28 Politiikka Kristiina Kunnas

– Iso huoli on työttömyysturvan leikkaaminen. Työttömiä ei saa ajaa nurkkaan. Suomessa on pohjoismaisittain katsottuna huikea ikärasismi, muistutti KD:n puoluevaltuuston kokouksessa poliittisen katsauksen pitänyt kansanedustaja Antero Laukkanen.

– On hienoa kuulua tähän Suomen parhaaseen poliittiseen liikkeeseen, kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Antero Laukkanen nostatti puoluevaltuustokokouksen tunnelmaa poliittisen katsauksensa aluksi.

– Jos Suomi noudattaisi Kristillisdemokraattien puolueohjelmaa, ihmiset voisivat paremmin, Laukkanen jatkoi.

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto kokoontui Kouvolan kaupungintalolle lauantaina. Kuntavaaleista ja Kristillisdemokraattien vaalivoitosta on reilu kuukausi.

– Vaalivoitto on hieno saavutus. Emme saa kuitenkaan jäädä tyytyväisenä myhäilemään ja taputtelemaan toisiamme selkään. Aina voi parantaa. Meidän pitää analysoida mitä teimme oikein ja missä meni pieleen. Ennen kaikkea meidän on löydettävä keinoja tehdä vielä parempi tulos tulevissa vaaleissa.

– Tulevat maakuntavaalit vaativat todellista nappisuoritusta, mikäli haluamme saada kristillisdemokraatteja päättäjiksi uusiin maakuntavaltuustoihin. Tiedän, että pystymme vieläkin parempaan, Laukkanen kannusti.

Laukkanen muistutti eduskunnan kevään asioista, että sote-uudistus piti saada maaliin tämän kevätkauden aikana.

Valinnanvapausmalliin tarvitaan kuitenkin merkittäviä muutoksia, jotta se todella lisäisi kansalaisten valinnanvapautta, eikä pikemminkin kaventaisi sitä tulevaisuudessa.

– Mutta käsittely näyttää venyvän ensi syksyyn, hän arveli.

Kritiikin paikkaa on. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä nimittäin puolustaa kansalaisten valinnanvapautta ja kannattaa sen asteittaista laajentamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.

– Valinnanvapausmalliin tarvitaan kuitenkin merkittäviä muutoksia, jotta se todella lisäisi kansalaisten valinnanvapautta, eikä pikemminkin kaventaisi sitä tulevaisuudessa. Hallituksen nyt esittämät linjaukset valinnanvapauden toteuttamisesta antaisivat liian suuret mahdollisuudet alueellisten yksityisten ja suurten kansainvälisten keskittymien muodostumiselle ja uhkaisivat siten kansalaisten todellista valinnanvapautta, Laukkanen selosti.

–  Kansalaisen näkökulmasta aidosti laajempi valinnanvapaus turvattaisiin mallilla, jota hallitus nimittää suppeaksi valinnanvapaudeksi.

Laukkanen totesi, että kansalaisten valinnanvapauden toteutumiseksi myös pienien palveluntuottajien, pienten yritysten, järjestöjen ja säätiöiden on voitava jatkaa toimintaansa uudistuksen jälkeen.

– Tällä hetkellä juuri pienten toimijoiden toimintaedellytysten turvaaminen on uudistuksessa erittäin epävarmalla pohjalla. Jotta kristillisdemokraatit voisivat asettua tukemaan hallituksen sote-mallia, on tämäkin asia korjattava.

Laukkasella oli huoli yli 55-vuotiaista ja erityisesti miehistä.

– Odotimme hallitukselta uusia toimia talouden ja työllisyyden haasteisiin, mutta emme niitä saaneet.

– Iso huoli on työttömyysturvan leikkaaminen. Työttömiä ei saa ajaa nurkkaan. Suomessa on pohjoismaisittain katsottuna huikea ikärasismi.

Laukkanen muistutti, että yli 55-vuotiaat ja ne, joilla on koulutustaustassa puutteita, ovat hyvin heikoilla.

Laukkanen, 58, on kokemusasiantuntija.

– Nousin eduskuntaan työttömyyskortistosta ja palaan eduskunnasta kortistoon.

 

 

 

Ylös