Keskusta jäädytti alkoholilain uudistuksen

28.5.2017 klo 12:31 Politiikka Esa Erävalo

Alkoholilain uudistus on sittenkin vastatuulessa. Keskustan eduskuntaryhmässä on laajaa vastustusta alkoholilain nykymuotoiselle uudistukselle.

Alkoholilain uudistus on jumiutunut loppumetreillä Keskustan vastustuksen vuoksi, kertoi Verkkouutiset jo 11. toukokuuta.

Puolue nosti kynnyskysymykseksi sekä niin kutsuttujen limuviinojen tuomisen ruokakauppoihin, että vähittäismyynnin juomien korkeimman sallitun alkoholipitoisuuden korottamisen nykyisestä 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin.

Verkkouutisten tietojen mukaan Keskusta pyrkii saamaan vaatimuksilleen pontta uhkaamalla, että lakiuudistuksen hyväksymisestä päätetään ryhmien kesken tehdä omantunnon kysymys.

Keskustan eduskuntaryhmässä on laajaa vastustusta alkoholilain nykymuotoiselle uudistukselle. Lakia ovat jyrkästi vastustaneet esimerkiksi Keskustan kansanedustaja ja entinen THL:n pääjohtaja Pekka Puska sekä Mauri Pekkarinen.

SOSTE:n Suomen sosiaali- ja terveys ry:n pääsihteeri Vertti Kiukas pahoittelee, että järkevä faktapohjaisiin argumentteihin perustuva ja kiihkoton keskustelu on käynyt yhä vaikeammaksi.

– Miksi Elinkeinoelämän keskusliitto on panimoteollisuuden panttivanki, kun haitat työnantajille ovat merkittävät? Alentunut työteho, sairauspoissaolot, ennenaikaiset eläköitymiset sekä perheiden ongelmat. Muut työnantajat maksavat panimoteollisuuden kasvavat katteet, sanoo Kiukas.

Lausuntokierroksen perusteella uudistus johtaa alkoholikuolemien merkittävään lisääntymiseen. Ylen mukaan noin 70% lausunnonantajista suhtautui alkoholiuudistukseen kriittisesti.

Vuonna 2015 alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi lähes 1 700 henkeä. Hallituksen mukaan etenkin tapaturmaisten alkoholimyrkytysten määrä on ollut kasvussa viime vuosina.

Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan lain kokonaishyödyistä ja -kustannuksista ei saa kattavaa käsitystä hallituksen esitysluonnoksen perusteella. Arviointineuvosto kiinnitti huomiota myös siihen, että lain hyötyjä on käsitelty ohuesti.

Eduskunnan täysistunnossa sanottua, torstai 20.4.2017

Klo 16.57  Päivi Räsänen (kd)
Arvoisa rouva puhemies! Onko hallitus huomioinut sitä, että teidän kaavailemanne uusi alkoholilainsäädännön uudistus myös lisää poliisin työkuormaa? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että alkoholin käyttö tulisi lisääntymään kuusi prosenttia. Sehän tarkoittaisi käytännössä sitä, kun tiedämme, että 70 prosenttia kaikista poliisin työtehtävistä on alkoholisidonnaisia, että me tarvitsisimme jopa 300 henkilötyövuotta poliisiin lisää, mikäli tämä alkoholilaki tulee sellaiseksi, joksi sitä nyt on lausuntokierroksella olevassa versiossa kaavailtu. Miten tämä on huomioitu sisäministeriössä? [Eero Heinäluoma: Loistava kysymys!]
Klo 16.58  Sisäministeri Paula Risikko (kok)
Arvoisa rouva puhemies! Jokaisen lain, joka tehdään, vaikutukset pitää arvioida, aivan niin kuin tässä alkoholilainsäädännössäkin vaikutukset on arvioitu.
Edustaja Räsänen puhuu aivan totta. Siellä on arvioitu, kuinka paljon tarvittaisiin poliisihenkilöitä. Ja olen tämän sanonut jo monta kertaa, tässäkin tilassa, että poliiseja tarvitaan lisää juuri tästäkin syystä, ja se on vain realismia.
Ja kun tehdään jotain lakia, vaikutukset pitää arvioida ja toimia sen mukaisesti.

 

 

Ylös