Syöpiin sairastuminen lisääntyy tulevaisuudessa – samoin syövästä selviäminen
15.6.2017 klo 12:14 Kotimaa KD Lehti
On arvioitu, että vuonna 2030 todetaan noin 11 000 syöpää enemmän kuin nykyään. Syöpään sairastuvien määrän kasvu merkitsee sitä, että syöpä vaatii yhä suuremman osan terveydenhuollon voimavaroista.
Suomen Syöpärekisterin ennusteiden mukaan vuonna 2030 Suomessa todetaan yhteensä noin 43 000 uutta syöpää, ja niistä noin 23 000 miehillä ja 20 000 naisilla. Kaiken kaikkiaan miesten syöpätapausten määrä kasvaa 37 prosenttia vuoden 2013 tasoon verrattuna ja naisten 29 prosenttia.
Syöpään sairastuvat tulevaisuudessa erityisesti yli 65-vuotiaat. Alle 65-vuotiailta todettujen syöpien määrä jopa vähenee hieman. Suurten ikäluokkien vaikutus näkyy selvästi 65–74-vuotiailta löydettävien syöpien määrässä. Ennusteen mukaan vuosittainen sairastuneiden määrä kasvaa 23 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, mutta kääntyy tämän jälkeen laskuun. Yli 75-vuotiaiden vuotuisen tapausmäärän ennustetaan lähes kaksinkertaistuvan vuodesta 2013 vuoteen 2030.
Syöpään sairastuvat tulevaisuudessa erityisesti yli 65-vuotiaat. Hyvä uutinen puolestaan on, että tulevaisuudessa yhä harvempi sairastuu huonon ennusteen syöpiin, kuten keuhkosyöpään, mahasyöpään ja ruokatorven syöpiin.
Ennusteiden mukaan riski sairastua ihosyöpiin sekä naisten riski sairastua rintasyöpään kasvavat selvästi.
– Ihosyövissä kasvun taustalla on auringon ottamisen lisääntyminen, mutta näitä syöpiä myös todetaan aiempaa herkemmin, erikoistutkija Karri Seppä kertoo.
– Rintasyövässä kasvua selittää se, että naiset hankkivat lapsia yhä vanhempana, käyttävät enemmän alkoholia, ovat ylipainoisia ja käyttävät hormonikorvaushoitoja, hän selittää.
Ihosyövät ovat yleistyneet huomattavasti viimeisten vuosien aikana, ja niiden ilmaantuvuuden ennustetaan kasvavan edelleen. Ihosyöpiä todetaan vuosittain jo enemmän kuin suolistosyöpiä.
Hyvä uutinen on, että tulevaisuudessa yhä harvempi sairastuu huonon ennusteen syöpiin, kuten keuhkosyöpään, mahasyöpään ja ruokatorven syöpiin. Toisaalta myös yhä suurempi osa syövistä on parannettavissa. Myös parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden elinaika pitenee, kun hoidot kehittyvät.
Ennusteita syövän ilmaantuvuuden muutoksista tarvitaan, kun suunnitellaan hoitoon tarvittavien sairaalapaikkojen, laitteiden ja henkilökunnan määrää. Ennusteiden avulla voidaan myös arvioida syövän ehkäisyn onnistumista.
– Syöpäjärjestöihin kuuluva Suomen Syöpärekisteri on tuottanut ennusteita syövän ilmaantuvuudesta jo vuodesta 1953, kertoo Suomen Syöpärekisterin johtaja Nea Malila.
– Lukujen avulla arvioidaan myös tehtyjen toimenpiteiden onnistumista: kun miesten tupakanpoltto on saatu vähenemään, myös keuhkosyöpien määrä on kääntynyt laskuun, hän kuvailee.
Moniin syöpiin sairastumiseen vaikuttavat elintavat, kuten tupakanpoltto, alkoholin käyttö, liikkumattomuus ja ylipaino. Yhteiskunnan on tärkeä pyrkiä vaikuttamaan väestön elintapoihin, jotta mahdollisimman harva sairastuisi syöpään. Neljä kymmenestä syövästä voitaisi välttää, jos ihmiset noudattaisivat terveellisiä elintapoja.