Varapuheenjohtaja Tommy Björkskog puoluekokouksen avauksessa: Haluan kaiken politiikkamme lähtevän aina välittämisestä

18.8.2017 klo 11:51 Politiikka Kristiina Kunnas

– Puolueemme politiikan on aina lähdettävä välittämisestä! Tarvitsemme mukaan jokaisen, joka jakaa arvomme, sanoi varapuheenjohtaja Tommy Björkskog Kristillisdemokraattien puoluekokouksen avajaispuheessaan.

Varapuheenjohtaja Tommy Björkskog muistutti Kristillisdemokraattien vääränlaisesta imagosta.

– Minullekin on tultu sanomaan, että puolueenne aina haluaa kaiken hauskan kieltää. Miksi lähimmäisenrakkaus, vastuunottaminen ja heikoista huolehtiminen eivät ole ne, joista meidät tunnetaan? Björkskog kysyi.

Haluan puolueemme olevan se porukka, johon suuri osa Suomea voisi kuulua.

– Haluan kaiken politiikkamme lähtevän aina välittämisestä, hän vaati.

Puhe oli samalla Björkskogin jäähyväiset varapuheenjohtajana, sillä hän ei hae jatkokaudelle.

– Haluan puolueemme olevan se porukka, johon suuri osa Suomea voisi kuulua, Naantalin kuntapolitiikassa jatkossakin vaikuttava Björkskog totesi.

Hän on kotoisin Pohjanmaalta. Hän liittyi Kristillisdemokraatteihin parikymppisenä 1990-luvun puolivälissä, luettuaan kaikkien puolueiden ohjelmat.

– Kristillisdemokraateilla ohjelma oli voittamaton. Kristillisdemokraattinen ideologia lähtee jakamattomasta ihmisarvosta. Se alkaa heikkojen puolustamisesta ja välittämisestä. Puolue tuntui tarjoavan kolmannen ideologisen vaihtoehdon. Se oli ainutlaatuinen ajatusmaailma liberalismin ja sosialismin väliltä.

– Puolustetaan aina perheitä, sillä jos perhe voi hyvin, yhteiskunta voi hyvin. Mietitään jokaista päätöstä ihmisen näkökulmasta.

Hän totesi arjen koituvan liian raskaaksi monelle työelämän paineiden, pätkätöiden ja erilaisten vaatimusten ristitulessa.

– Tästä minullakin on kokemusta. Yhteiskuntamme tarvitsee eettisiä pelisääntöjä.

Björkskog lopetti Kristillisdemokraattien arvoja voimakkaasti korostaneen puheensa koskettavaan muisteluun ja minuutin hiljaiseen hetkeen. Kokousväki nousi kunnioittamaan puolueen ensimmäisen kansanedustajan ja entisen puheenjohtajan Raino Westerholmin muistoa. Westerholm kuoli 1. kesäkuuta 97-vuotiaana.

– Mitä on kestävä lähimmäisyys, sitä voimme jokainen miettiä. Lähimmäisen rakastamisen pitäisi olla kaikkien poliittisten päätösten lähtökohta. Tehdään sellaista politiikkaa, jossa aina puolustetaan heikoimpia, Björkskog muistutti.

Hän kertoi Westerholmin haastattelusta viime vuodelta, jossa tämä oli todennut, että jos Jeesus Kristus saisi olla tämän yhteiskunnan johdattaja, niin Suomi voisi paljon paremmin.

 

 

 

 

Ylös