Konsernipalvelujen johtaja Ari Heikkinen KD:n kesäkokoukselle: ”Oulussa jopa työvoimapulaa ICT-alalla”
29.8.2017 klo 11:48 Politiikka Kristiina Kunnas
Oulun kaupungin konsernipalvelujen johtaja Ari Heikkinen sekä kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen toivottivat Kristillisdemokraattien kesäkokouksen tervetulleeksi Ouluun.
Oulun kaupungin konsernipalvelujen johtaja Ari Heikkinen toi kaupungin terveiset Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokoukseen. Paikallisena emäntänä kokoukselle toimii KD:n kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen.
Kesäkokous tervehti Kemppaista tervehdittiin aplodein, sillä tämä oli saanut kunnallisneuvoksen arvonimen alkukesästä.
Konsernipalvelujen johtaja Ari Heikkinen kertoi olevansa puheenjohtaja Sari Essayah’n tuttu jo lapsuudesta.
– Me tunnemme toisemme jo neljänkymmenen vuoden takaa, urheiluajoista. Kilpailimme yhdessä, Heikkinen kertoi.
Heikkinen urheili juniorina Siilinjärvellä, Essayah puolestaan Lapinlahdella. Kisoissa nähtiin ja oltiin yhdessä.
Oululle on ollut tärkeää saada pitää insinöörikaupungin statuksensa. Nyt meillä on ICT-alalla jopa työvoimapulaa osaajista. Tänään on alalla enemmän työpaikkoja kuin silloin Nokian vahvimpaan aikaan.
Heikkinen kertoi KD-eduskuntaryhmän kesäkokoukselle Oulun tilanteesta. Tällä vuosikymmenellä on koettu hankalia aikoja, mutta monet näkymät ovat nyt valoisat.
– Oululle on ollut tärkeää saada pitää ICT-kaupungin ja insinöörikaupungin statuksensa. Nyt meillä on ICT-alalla jopa työvoimapulaa osaajista. Tänään on alalla enemmän työpaikkoja kuin silloin Nokian vahvimpaan aikaan.
– Myös Espoossa ja Tampereella puhutaan samasta ongelmasta, työvoimapulasta. Tarvitsemme osaajia näille vahvoille aloille.
Monet Oulun logistiset hankkeet ovat hyvässä vauhdissa.
– Oulun syväsatamaan on tulossa lisää rahaa. Kaksoisraide olisi meille ehdottoman välttämätön, mutta se on jäänyt vähän vajaaksi vielä Ylivieska-Oulu -välillä. Myös lentoyhteydet ovat meille äärimmäisen tärkeät, jotta voimme toimia sekä pääkaupunkiseudulle että täällä pohjoisessa.
– Meillä on aikamoinen vauhti päällä. Haluamme kaupunkimme pysyvän vetovoimaisena lapsiperheille. Haluamme Oulussa tarjota erinomaiset olosuhteet niille, jotka miettivät, missä asua ja elää.
Heikkinen muistutti arktisuuden ja pohjoisen ulottuvuuden tärkeydestä kaupungille.
– Oulusta on yhteydet Tromssaan ja Luulajaan. Olemme olennainen solmukohta niin Pohjolassa kuin myös Aasian ja Euroopan välillä, Heikkinen totesi.