Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokous alkaa Oulussa

29.8.2017 klo 09:48 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän väki aloittaa kesäkokouksensa tiistaiaamuna Oulussa. Keskiviikkona aamukymmeneltä ollaan kansan nähtävillä Kauppakeskus Valkeassa.

Kristillisdemokraattiset kansanedustajat Sari Essayah, Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus sekä Peter Östman saapuvat tiistaiaamuksi Ouluun. Myös ryhmäkanslian henkilöstö liittyy mukaan kesäkokoukseen.

Yleisötapahtuma on keskiviikkona aamukymmeneltä.

Eduskuntaryhmä kokoustaa keskenään, mutta tapaa myös mediaa, tekee vierailuja sekä esiintyy julkisesti Kauppakeskus Valkeassa. Yleisötapahtuma on keskiviikkona aamukymmeneltä. Siinä kaikki KD-kansanedustajat pääsevät ääneen, ja oululaiset sekä kuulemaan että tapaamaan heitä.

Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun KD-valtuutettuja ja muita aktiiveja kerääntyy Ouluun yhteiseen illanviettoon eduskuntaryhmän kanssa.

 

 

Ylös