Kansanedustaja Antero Laukkanen vastaa Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Saaramia Varviolle, joka vastasi Laukkasen moitteisiin. Laukkanen kertoo odottaneensa, että Poliisihallitus olisi tiedottanut yhdistysseurakuntia paremmin. Lisäksi hän odottaa asiasta avointa keskustelua.

Lue Saaramia Varvion kirjoitus täältä

Lue Antero Laukkasen alkuperäinen uutinen täältä

Kansanedustaja Antero Laukkasen vastaus Poliisihallituksen Saaramia Varviolle

Kiitän Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikköä, Saaramia Varviota, hänen vastauksestaan kirjoitukseeni.

Vastineessaan hän tuo esiin monia valaisevia näkemyksiä, jotka auttavat yhdistyspohjaisia seurakuntia ymmärtämään Poliisihallituksen ajatuksenjuoksua. Kiitos siitä.

Sen sijaan Varvio hyvin rohkeasti tuo esiin, että esittämäni asiat eivät perustuisi oikeaan tietoon ja hän toivoo keskustelun rahankeräyksestä perustuvan faktoihin. Minä toivon samaa. Varvio ei voi tietää millaisia keskusteluja olen seurakuntien edustajien kanssa käynyt, tai minkä sisältöisiä avunpyyntöjä olen heiltä saanut. Odotin, että Poliisihallitus olisi tarttunut näihin esiin nostamiini asioihin ja ilmaissut huolen siitä, että jos vapaiden suuntien seurakuntayhteisöt hyvin laajasti kokevat arpajaishallinnon rahankeräysohjeet epäselviksi, niin he lisäävät tiedottamista ja tarkentavat ohjeistustaan selkokieliseksi.

Alla muutama kommentti.

Varvio kirjoittaa vastineessaan: ”Kirjoituksesta saa mielikuvan, että uskonnolliset yhdistyspohjaiset seurakunnat olisivat viime aikoihin asti saaneet kerätä varoja toimintaansa osana jumalanpalvelusta ilman rahankeräyslupaa. Rahankeräyslain kolehdinkantoa koskeva sääntely on ollut kuitenkin voimassa samansisältöisenä koko nykyisen lain voimassaolon ajan. Itse asiassa sääntely on ollut muuttumaton jo 1980-luvulla säädetystä rahankeräyslaista, ja jo vuonna 1949 annettu rahankeräysasetus rajasi kolehdinkanto-oikeuden ilman rahankeräyslupaa vain uskonnollisille yhdyskunnille. Sisällöltään yksiselitteisen lainkohdan osalta tulkinnanvaraisuutta ei ole, eikä lain tulkinta ole asiassa muuttunut.”

Kommentti herättää useita kysymyksiä. Rahankeräyslupa-asiat siirtyivät lääninhallituksilta Poliisihallitukselle 2010. Kysyn nyt Varviolta, onko arpajaishallintoyksikkö vuoden 2010 jälkeen lähettänyt näille yhdistyspohjaisille seurakuntayhteisöille yhtään tiedotetta siitä, että jos he keräävät jumalanpalveluksissa kolehtia, he tarvitsevat siihen rahankeräysluvan, ja jos eivät sitä hae, toimivat laittomasti. En ole tällaisesta tiedotteesta kuullut. Jos tällaista tiedotetta ei ole mennyt, niin miten voidaan olettaa, että jo yli 100 vuotta jatkunut käytäntö, johon kukaan viranomainen ei ole puuttunut – eivät lääninhallitukset, eikä Poliisihallitus – olisi väärä? Käsitykseni mukaan, vasta viime vuosina alkoivat keskustelut vapaiden suuntien seurakuntien ja Poliisihallituksen välillä vapaiden suuntien jumalanpalveluksien kolehdinkeruun luvanvaraisuudesta, ja sekin seurakuntien aloitteesta. Minusta tämä tilanne vaatii avointa keskustelua. Jos seurakuntakenttä ei ymmärrä poliisiviranomaisen toimintaa ja näkemyksiä, niin silloin on tultava ulos hallintotornista ja antauduttava avoimeen vuorovaikutukseen yhteisten pelisääntöjen sopimiseksi.

Minusta tämä tilanne vaatii avointa keskustelua. Jos seurakuntakenttä ei ymmärrä poliisiviranomaisen toimintaa ja näkemyksiä, niin silloin on tultava ulos hallintotornista ja antauduttava avoimeen vuorovaikutukseen yhteisten pelisääntöjen sopimiseksi.

Kaikissa suomalaisissa seurakunnissa, ovat ne sitten uskonnollisia yhdyskuntia tai yhdistyspohjaisia seurakuntia tai kirkon sisällä toimivia yhdistyspohjaisia herätysliikkeitä, järjestetään jumalanpalveluksia, joissa kerätään kolehtia osana jumalanpalvelusta. Kolehtia ei kerätä vain luterilaisissa seurakunnissa. Kolehti on yleiskäsite jumalanpalveluksissa kerättävästä uhrilahjasta. Ja tästä syystä kolehdin on katsottu olevan osa uskonnonharjoittamisen ja sen piiriin kuuluvaa uskonnonvapautta. Tässä kohden nykyinen lainsäädäntö asettaa eri uskonnolliset toimijat eriarvoiseen asemaan, kun se rajaa vain tietyille uskonnonharjoittajille oikeuden kerätä kolehtia ilman rahankeräyslupaa. Tähän seikkaan olisin odottanut Varvion kiinnittävän huomiota ja esittävän, että sekavuuden hälventämiseksi ja yhdenvartaisuuden toteutumiseksi, lakia olisi syytä korjata parhaillaan suunnitteilla olevassa rahankeräyslain uudistuksessa.

Varvio kirjoitti: ”Kansanedustaja Laukkasen mukaan rahankeräyslupaa ei voitaisi myöntää hakijan perustoiminnan menoihin, kuten palkkakustannuksiin.” Näin on kuitenkin käynyt, ja sen voi Varvio tarkistaa kielteisistä lupapäätöksistä. Esimerkki: Pieni 60 hengen yhdistyspohjainen seurakunta, jonka kaikki kolehdista saamat varat menevät puoliaikaisen pastorin palkkaan, kokoustilan vuokraan, hallintokustannuksiin ja lähetystyöhön. Kun tämä seurakunta hakee näihin perustoimintoihin kerättävän kolehdin keräämiseen rahankeräyslupaa, niin sitä yleensä ei saa. Miksi? Koska Poliisihallitus katsoo, ettei toimintaa pyörittävän puoliaikaisen pastorin palkka ja tilavuokrat ole yksinomaan yleishyödyllistä. Kuten Varvio toteaa: ”Palkkakulut voivat kuitenkin sisältyä kerättävien varojen käyttötarkoitukseen silloin, kun ne aiheutuvat luvassa määrätystä yksinomaan yleishyödyllisen toiminnan toteuttamisesta.”

Olen siinä näkemyksessä, että Poliisihallituksessa ei kovin hyvin tunneta Suomen kristillisen kentän toimijoita ja sitä monimuotoisuutta ja sitä yksinomaan yleishyödyllistä toimintaa, jota ne tarjoavat kansakunnan henkiseksi ja hengelliseksi hyvinvoinniksi. Vuonna 2005 eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut: Jumalanpalvelukset ovat uskonnonvapauden ydinaluetta. Se tarkoitti kaikkia jumalanpalveluksia, ei vain rekisteröityjen yhdyskuntien jumalanpalveluksia.

Joten, toivon avointa vuorovaikutusta. Ja, jos olen väärin kirjoittanut, mielelläni korjaan virheeni.

Antero Laukkanen
kansanedustaja