Kansanedustaja Sari Tanus: Suomi tarvitsee bonusmummoja ja varavaareja
21.9.2017 klo 11:13 Politiikka Kristiina Kunnas
– Ikäihmiset tarvitsisivat lasten ja nuorten seuraa, ja nuoret puolestaan bonusmummoja ja varavaareja, sanoo kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien 3. varapuheenjohtaja Sari Tanus. Hän on eduskunnassa toimivan kotitalouden tukirenkaan tuore puheenjohtaja.
Sari Tanus on huomannut, että Suomessa perheellä useimmiten ymmärretään lasten ja vanhempien tai lapsettoman pariskunnan muodostamaa perhettä.
– Uusperheisiin kuuluvatkin sitten myös minun omat, puolison omat ja meidän yhteiset lapset.
– Sen sijaan monissa maissa perheeseen tiiviisti kuuluvista isovanhemmista tai isoisovanhemmista Suomessa valitettavasti vain harvoin kuulee mainittavan. Toisin oli tilanne vielä muutama vuosikymmen sitten, Tanus toteaa.
Ikäihmisillä on Tanuksen mielestä niin paljon annettavaa, että se tieto ja taito tarvittaisiin nuoremmille.
– Itsenäisyytemme juhlavuonna on myös hyvä muistuttaa, että ilman ikäihmisiä, ilman heidän sitkeää uurastustaan, meillä ei olisi itsenäistä hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi. Toisaalta ilman lapsia ja nuoria meillä ei olisi tulevaisuutta.
Tanus on huomannut, että lapsilla ja nuorilla on verraton vaikutus siihen, että merkityksettömyys ja yksinäisyys poistuvat. Kunpa vain kaikilla ikäihmisillä olis mahdollisuus olla lasten tai nuorten kanssa.
Tanus haluaisi paljon enemmän huomiota ja panostusta sukupolvien väliseen kanssakäymiseen.
– Sitä pitäisi edistää ja tiivistää, ja siihen pitäisi panostaa, hän sanoo.
Tanus on pohtinut koulujen ja kotitalousopettajien merkitystä tiedonvälittäjinä ja asennekasvattajina.
– Aivan upeaa olisi, jos kouluista tulisi sellaisia lähiympäristöjensä keskuksia, joissa aktivoitaisiin eri sukupolvien kohtaamisia.
Tanus visioi tulevaisuutta, jossa minkään koulun läheisyydessä ei olisi ainuttakaan yksinäisyydestä kärsivää ikäihmistä.
Tanus visioi tulevaisuutta, jossa minkään koulun läheisyydessä ei olisi ainuttakaan yksinäisyydestä kärsivää ikäihmistä.
– Moni heistä kaipaa lasten iloa. Toisaalta lapset ja nuoret tarvitsisivat isovanhempaa.
– Joskus etäisyys, joskus perheiden hajoaminen tuo haastetta yhteydenpitoon. Varavaari tai bonusmummo olisivat tärkeitä! Tapaaminen, ajatusten vaihto, voimaannuuttava ja kannustava halaus voisivat olla puolin ja toisin merkityksellisiä.
Tanus uskoo, että näin toimien ymmärrys, arvostus, yhteisöllisyys ja lämpö lisääntyisivät.
Hän kirjoitti tästä aiheesta myös Kotitalous-lehteen syyskuussa.
– Suomi ja sen koululaitos on rakennettu kristillisten arvojen perustalle. Samalla kun innovoiden kehitämme maatamme ja koululaitostamme eteenpäin, on tietoisesti säilytettävä ja välitettävä seuraaville sukupolville kulttuuriperintömme arvokkaat osa-alueet. Kestävät kristilliset arvot, aito lähimmäisistä, myös ikäihmisistä välittäminen, kuuluvat ehdottomasti vaalittaviin elämäneväisiin. Pidetään hyvästä kiinni, Tanus kirjoitti Kotitalous-lehdessä.