Ruskossa jätteet käytetään hyödyksi – Oulun Jätehuolto on Suomen laitoksista edullisin
30.9.2017 klo 13:30 Kotimaa Esa Erävalo
Oulun Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja johtaja Markku Illikainen Illikainen on pettynyt uuteen lakiin julkisista hankinnoista. Illikainen esitteli Ruskon laitoksen Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmälle Oulussa.
Oulun Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja johtaja Markku Illikainen on pettynyt uuteen lakiin julkisista hankinnoista. Laissa rajoitetaan kunnallisten yhtiöiden myyntiä yksityisille yrityksille vain viiteen prosenttiin liikevaihdosta.
– Meillä Oulussa yksityisten yritysten tuoman markkinaehtoisen jätteen osuus liikevaihdostamme on 8,5% ja toissijaisen vastuun periaatteella tulee saman verran jätettä yrityksiltä. Kuka käsittelee esimerkiksi öljymäiset jätteet, jos joudumme rajoittamaan sitä kapasiteettiamme, johon olemme investoineet? kysyy Illikainen.
Hänen mukaansa jätelaissa tulee korjata tilanne ja sallia vähintään 10% osuus kunnallisille jätelaitoksille.
– Sen kanssa tulisimme toimeen. Muutoin tulee paljon laittomia kaatopaikkoja. Jo nyt olemme joutuneet karsimaan vastaanottoa ulkopaikkakuntalaisilta yrityksiltä.
Jätehuollossa 5% olisi Illikaisen mielestä katastrofi. Se merkitsisi tuntuvaa tulovirran pienenemistä, joka pitäisi paikata asukkaiden jätemaksuja korottamalla.
– Suurimmat vaikeudet tulisivat yrityksille, jotka eivät enää voisi ostaa edullisia jätteenkäsittelypalveluja kunnan jäteyhtiöltä, vaan olisivat pakotettuja ostamaan niitä muutamalta harvalta yksityiseltä yritykseltä kalliiseen hintaan.
Miksi pitää maksaa valtiolle sähkövero, vaikka omasta biokaasusta tehdään sähköä omaan tarpeeseen?
Illikainen on ajatuksiltaan ”biokaasumies” ja Ruskon jätekeskuksessakin on Gasumin biokaasulaitos.
– Sen kapasiteettia ollaan juuri nostamassa 20 000 tonnista 60 000 tonniin, jolloin se pystyy käsittelemään myös jätevesilietettä. Syyskuun alussa avattiin biokaasuasema autoilijoille, iloitsee Illikainen, joka itsekin ajaa biokaasuautolla.
Suurin osa Oulun Jätehuollon kaatopaikkakaasusta sekä Gasumin biokaasusta myydään yrityksille, mutta myös kaikki Ruskon jätekeskuksen tarvitsema sähkö tehdään itse biokaasulla käyvien mikroturbiinien avulla.
– Miksi pitää maksaa valtiolle sähkövero, vaikka omasta biokaasusta tehdään sähköä omaan tarpeeseen? ihmettelee Illikainen.
Ruskon jätekeskuksessa on vakinaista henkilökuntaa 26. Lisäksi alueella on parikymmentä työntekijää yksityisten yritysten palveluksessa.
Tehokas laitos lajittelee jätteet hyötykäyttöön, pääosin energiaksi. Vain puoli prosenttia jätteestä päätyy kaatopaikalle.
– Valitettavasti Oulun Energian Laanilan ekovoimalaitos on liian pieni ja joudumme viemään polttokelpoista jätettä Vaasaan poltettavaksi ja varastoimaan sitä kesällä.
Jätteen käsittelyn ketjut voisivat Illikaisen mielestä muutoinkin olla sujuvammat.
– Oulun Energia ei tehnyt laitokseensa erillistä polttosyöttöä sairaalajätteille. Nyt ne pitää pakata 200 litran kertakäyttöisiin pahvitynnyreihin ja viedä Fortumille Riihimäelle ja se tulee kalliiksi. Sairaalajäte pitäisi voida polttaa omassa jätteenpolttolaitoksessa.