Brexit-neuvottelut törmäämässä seinään
28.10.2017 klo 15:36 Politiikka Esa Erävalo
Useat yritykset, kuten Royal Bank of Scotland, ovat varoittaneet siirtävänsä toimintaansa muiden EU-maiden alueelle, jos Ison-Britannian brexit-neuvottelut eivät tuota selkeyttä seuraavan puolen vuoden aikana.
Pääministeri Theresa Mayn Firenzessä viime kuussa esittämä tarjous 20 miljardin euron maksusta kattamaan seitsemänvuotisen EU-budjettikauden viimeisten kahden vuoden sitoumukset ei riitä esimerkiksi Ranskalle ja Saksalle.
Myös Euroopan parlamentti edellytti lokakuun alun päätöslauselmassaan, että britit ”huolehtivat rahoitusvelvoitteistaan, jotka johtuvat monivuotisesta rahoituskehyksestä ja vuonna 2014 annetusta omia varoja koskevasta päätöksestä, ja joihin kuuluvat EU:n maksattamatta olevat sitoumukset ja maan osuus veloista ja Euroopan unionista eroamisesta aiheutuvat kustannukset”. Näiden on laskettu olevan haarukassa 60-100 miljardia euroa.
EU vaatii, että Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajakysymys tullijärjestelmineen, kansalaisten maassaolo-oikeudet ja brittien sitoumusten maksu ratkaistaan ennen kuin aletaan neuvotella kauppasopimuksesta ja muista järjestelyistä.
Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajakysymys on hankala, koska rajasta tulee EU:n ja Ison-Britannian tulliraja ja siihen täytyy rakentaa valvonta. Tätä mutkistaa niin kutsuttu pitkänperjantain sopimus ja Pohjois-Irlannin rauhanprosessin jatkuvuus.
Euroopan parlamentti toteaa, että pääministeri May sulki Firenzen puheessa pois kaiken rajalle luotavan fyysisen infrastruktuurin, ”mikä antaa aiheen olettaa, että Pohjois-Irlanti pysyy jollain tavalla sisämarkkinoilla ja tulliliitossa”.
Parlamentti korostaa, että eroamissopimuksessa kansalaisten asemassa ei pidä tapahtua olennaista muutosta. Kaikki kansalaisten oikeuksia koskevat EU:n säännöt pitäisi säilyttää. Myös tulevien perheenjäsenten pitäisi saada oleskeluoikeus samoin ehdoin.
EU:n eroamisehdot ovat niin kovat, että May on jo kehottanut brittejä varautumaan siihen, että neuvottelut jatkuvat tuloksettomina.
EU:n eroamisehdot ovat niin kovat, että May on jo kehottanut brittejä varautumaan siihen, että neuvottelut jatkuvat tuloksettomina eikä eroamis- ja kauppasopimuksiin päästä kahden vuoden määräajassa. EU:n ja Ison-Britannian rajoille on siksi nopeasti rakennettava uusi tullikoneisto.
Esimerkiksi tullijonoihin meneville rekoille tarvitaan pysäköintialueet ja pitää palkata tuhansia tullimiehiä. Yritysten olisi ilmoitettava vientijärjestelynsä etukäteen, jotta vältyttäisiin isoilta rekkajonoilta kanaalin satamissa.
Tullijärjestelyt vievät aikaa. Parlamentti katsoi, että pääministeri Mayn ehdottamaa parin vuoden siirtymäaikaa voi kannattaa vain, jos sen aikana unionin säännöstön soveltamista jatketaan kaikilta osin, mikä tarkoittaa neljän vapauden soveltamista kokonaisuudessaan (kansalaisten, pääoman, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuvuus), ja Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta säilytetään kokonaisuudessaan. Myös mahdollisen eroamissopimuksen tulkinta pitäisi säilyä Euroopan tuomioistuimella.
Eurooppa-neuvoston pyheenjohtaja Donald Tusk sanoi viikonlopun kokouksen jälkeen. että brexitin tulevaisuus riippuu Lontoosta, ei Brysselistä. Paine pääministeri Mayn suuntaan kasvaa, sillä neuvotteluihin tulevista suhteista ei siirrytä ellei ensin ole riittävästi edetty EU:n luettelemissa eroamisehdoissa. EU:n pääneuvottelija Michel Barnier on todennut tulevista suhteista, että se voisi olla Kanadan vapaakauppasopimuksen kaltainen. May pyrki Firenzen puheessaan edullisempaan sopimukseen vedoten pitkäaikaiseen EU-jäsenyyteen.