Kreikan talous oikenemassa

28.10.2017 klo 15:29 Uutiset Esa Erävalo

EU:n komission mukaan Kreikan talouskriisi alkaa helpottaa.

Kreikan bruttokansantuote kasvaa, ja työttömyys alenee paremmin kuin ennakoitiin ja stressitesteissä oletettiin. Merkittävät pankit täyttävät pääomavaatimukset.

Julkisen sektorin työntekijöiden määrä on merkittävästi vähentynyt, pysyvien noin 130 000:lla ja määräaikaisten noin 100 000:lla.

Julkisen sektorin työntekijöiden määrä on merkittävästi vähentynyt.

Vielä on tehtävää esimerkiksi rakenteellisten uudistusten toimeenpanossa, veroviranomaisten toimintaedellytyksissä, eläkekassojen yhdistämisessä, sijoitusten vaatimissa lupaprosesseissa ja yksityistämisten toimeenpanossa.

Nyt valmistaudutaan EVM:n tukiohjelman päättymiseen elokuussa 2018 ja sen jälkeisen ajan toimiin. Tehtyjä uudistuksia pitää jatkaa eikä peruuttaa.

Ylös