Kristillisdemokraatit koko viikonlopun Tampereella: ”Politiikka on osattava päivittää jokaiselle sukupolvelle”
25.11.2017 klo 12:40 Politiikka Kristiina Kunnas
Kristillisdemokraattien Tampereen viikonloppuun kuuluu lauantain koulutuspäivä ja sunnuntainen puoluevaltuuston kokous. Koulutuksessa pureuduttiin johtajuuteen, politiikan sisällön tuottamiseen sekä median käyttämiseen ja hyödyntämiseen.
– Opi virheistä, valmistaudu ajoissa, kestä se, että kädet likaantuvat kovassa työssä, kannusti puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala.
Hän vertaili omassa johtajuus-puheenvuorossaan Tuntematon sotilas -elokuvan eri versioita.
– Kristillisdemokraattien politiikka pitää osata tehdä ja luoda jokaiselle sukupolvelle niin, että se sykäyttää niistä jokaista, Aki Ruotsala väitti.
– Omalle 80-luvulla syntyneelle sukupolvelleni tämä Louhimiehen Tuntematon on ensimmäinen, joka todella on koskettanut. Aiemmat eivät puhutelleet. Sama koskee myös politiikan sisältöjä ja toimintatapoja – ne on päivitettävä kullekin sukupolvelle, Ruotsala haastoi.
KD Nuorten varapuheenjohtaja Milka Taivassalo muistutti, että poliitikon on oltava somessa.
– Kukaan ei voi odottaa, että puolue viestii hänestä, vaan jokaisen on viestittävä itse. Johtajuutta on se, että antaa omasta persoonastaan. Seuraaja on sellainen, joka ei jaa itsestään mitään.
Kukaan ei voi odottaa, että puolue viestii hänestä, vaan jokaisen on viestittävä itse. – Milka Taivassalo, varapuheenjohtaja, KD Nuoret
– Todelliset johtajat ovat kiinnostuneita muista, eivätkä ole pelkästään minä-minä-minä. Äänestäjät kyllä huomaavat, oletko kiinnostunut heistä vai vain itsestäsi, Milka Taivassalo totesi.
Puoluevaltuuston varapuheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Marika Visakorpi kertoi esimerkkejä kuntavaikuttajan näkökulmasta. Hän selosti miten viitisen vuotta sitten Kristillisdemokraattien aloitteesta luotiin Jyväskylässä lastenhoitomalli, jossa perheet voivat hoitaa omien lastensa lisäksi myös yhden tai useamman vieraan lapsen. Tällöin perhe saa sekä vieraitten että omien lasten hoidosta hoitorahan.
– Tämä antaa perheille lisää valinnanvaraa lastenhoidon järjestämiseen, ja tulee lisäksi kaupungille edullisemmaksi.
Visakorpi lisäsi, että toistolla on iso merkitys.
– Talouden tasapaino ja heikoimmista huolehtiminen, niitä toistin joka budjettineuvotteluissa kymmenen vuoden aikana, jotka olin kaupunginhallituksessa, Visakorpi muisteli.
Kristillisdemokraatit koolla Tampereella 25.–26. marraskuuta. Koulutuspäivä lauantaina, puoluevaltuusto sunnuntaina.