Östman ja Essayah kritisoivat esityksiä EMU:n syventämiseksi
9.12.2017 klo 11:12 Politiikka Esa Erävalo
Sari Essayah'n esitykset lausunnon muuttamiseksi tiukemmaksi hävisivät äänin 11-3 Suuressa valiokunnassa. (Kuva Kristiina Kunnas)
Kristillisdemokraattien Peter Östman valtiovarainvaliokunnassa ja Sari Essayah suuressa valiokunnassa jättivät tiukat eriävät mielipiteet lausuntoihin EU:n tulevaisuuspohdinnoista ja talous- ja rahaliitto EMU:n syventämisestä.
Östmanin ja Essayah’n pääkritiikki kohdistui valiokuntien lausuntojen epäselviin kantoihin, jotka näyttivät ulospäin tiukoilta, mutta sanamuodot avasivat takaportteja pitkälle menevään periksi antamiseen.
– On ilmeistä, että koska EU:n perussopimuksia ei kyetä muuttamaan, EMU on otettu siksi välineeksi, jolla pyritään lisäämään yhteisvastuuta ja yhteistä budjettirahoitusta, arvioivat KD:n kansanedustajat Peter Östman ja Sari Essayah.
Uutta tietoa, joka olisi pitänyt ottaa huomioon, saatiin komission esityksissä EMU:n syventämiseksi. Ne julkaistiin Suomen itsenäisyyspäivänä.
– On sanottava selkeästi, että Suomi ei kannata erillistä euroalueen budjettilinjaa EU:n budjetin sisälle. Sellainen uhkaa merkitä EU:n budjetin kasvattamista, ja sitä kautta Suomen nettomaksuosuuden kasvamista.
On sanottava selkeästi, että Suomi ei kannata erillistä euroalueen budjettilinjaa EU:n budjetin sisälle. Sellainen uhkaa merkitä EU:n budjetin kasvattamista, ja sitä kautta Suomen nettomaksuosuuden kasvamista. – Sari Essayah ja Peter Östman
– On selkeästi ilmaistava, että budjetin kokonaisosuus jäsenmaiden yhteenlasketusta bkt:sta on pidettävä nykyisen tasoisena, vaativat Östman ja Essayah.
Tavoitteena komissiolla tiekartassaan on euroalueen oma budjetti, ja Suomen pitäisi ilmaista selvästi, ettei nyt pidä edetä sitä valmistelevia askelmerkkejä pitkin.
– On myös selkeästi todettava, että Suomi ei kannata myöskään eurooppalaisia valtionvelkakirjavakuudellisia arvopapereita, joita komissio esittää tiekartassa EMU:n syventämiseksi.
Komissio esittää eurooppalaisen talletussuojajärjestelmän hyväksymistä 2018 loppuun mennessä. Tätä Östman ja Essayah eivät hyväksy.
– Vie vuosikymmeniä, ennen kuin päästään riittäväksi katsottavaan riskittömyyteen, niin että talletussuojajärjestelmä voisi toimia tasapuolisesti. EVM:sta ei pidä tehdä pankkien kriisinratkaisun viimesijaista takaajaa.
Sari Essayah’n mukaan on torjuttava se näkymä, jota komissio esittelee esityksessään 6. joulukuuta, että Euroopan valuuttarahasto EVR korvaisi Euroopan vakausmekanismin EVM.
– EVM on pidettävä yhteisömenettelyn ulkopuolisena rakenteena, jossa päätökset vaativat jäsenmaiden yksimielisyyttä. Yksimielinen päätöksenteko on keskeistä asioissa, jotka voivat vaikuttaa valtion vastuisiin, korostaa Essayah.
Kuten komissio toteaa ”kun otetaan ensiaskeleet, on tärkeää tietää, mihin suuntaan ollaan menossa”.
– Tämä suunta merkitsee askelia kohti keskusjohtoista järjestelmää ja suurempaa yhteisvastuuta, mikä ei ole Suomen etujen mukaista. Yhteisvastuun kasvaessa paine jäsenmaissa tehdä tarvittavat uudistukset heikkenisi merkittävästi, ennen kriisiä, kriisin aikana ja kriisin jälkeen. Markkinaehtoisuudesta ei pidä siirtyä yhä kauemmaksi, vaan tämä linja on pidettävä johdonmukaisesti, katsovat Östman ja Essayah.