Antero Laukkanen: Vähävaraisen joulu tarvitsee pelastusrenkaita
23.12.2017 klo 12:46 Politiikka Kristiina Kunnas
Kansanedustaja Antero Laukkanen kiittää siitä, että seurakunta ja Pelastusarmeija pelastivat hänen lapsuutensa joulut. – Vähävaraisen joulu saattaa olla mitä tahansa, mutta joka tapauksessa köyhyys tekee siitä erilaisen, Laukkanen sanoo KD-Kompassi -haastattelussa jouluaatonaattona.
– Köyhän joulu on yhteiskunnan varassa. Viimeiset pelastusrenkaat meidänkin jouluissamme olivat seurakunnan ja Pelastusarmeijan apu, Antero Laukkanen muistelee lapsuutensa jouluja.
Hän osallistuu Hyvä arki ry:n auttamistyöhön Espoossa.
Minulle vähävaraisten auttaminen on ollut todella tärkeää, kun itsekin tulen köyhästä kodista. – kansanedustaja Antero Laukkanen
– Leipäjonojen väkimäärä lisääntyy koko ajan. Minulle vähävaraisten auttaminen on ollut todella tärkeää, kun itsekin tulen köyhästä kodista. Joulujuhlat ovat kohokohtia.
Budjetista on osoitettu viimeisen kahden vuoden ajan miljoonan euron apuraha ruoka-apua järjestäville yhdistyksille vapaaehtoistyöhön. Lukuisat auttamisjärjestöt ovat saaneet pienen osansa tästä.
– Nyt tämä vietiin pois. Olen todella ihmeissäni siitä, pettynyt Laukkanen sanoo KD-Kompassi -haastattelussa jouluaatonaattona.
Ohjelman voit jälkikuunnella kokonaisuudessaan kotisivuilla kd.fi.
– Juuri oli saatu luotua hyvät käytännöt siihen, miten raha jaetaan. Ja nyt avustus otettiin pois.
Laukkanen arvioi KD-Kompassi -haastattelussa myös alkoholilain muutosta.
– Asiantuntijat käveltiin kumoon. On valtava tappio Suomen kansalle, että valiokunnan mietintö hylättiin. Laaja-alaisesti kuvattiin, mitä haittavaikutuksia syntyy, mutta varoituksia ei haluttu kuunnella. Tätä laskua Suomi ei olisi tarvinnut.
Radio Dei, KD-Kompassi, lauantaina 23. joulukuuta klo 12.50, uusinta maanantaina 25.12. klo 22.35. Kansanedustaja Antero Laukkasta haastattelee puoluesihteeri Asmo Maanselkä.