Kristittyjen kokema vaino on voimistunut Aasiassa
10.1.2018 klo 14:13 Politiikka Samuli Rissanen
Afganistan nousi kristittyjä eniten vainoavien maiden listan kakkoseksi lähes Pohjois-Korean rinnalle. Joka neljäs Aasiassa asuva kristitty kokee vakavaa vainoa vakaumuksensa vuoksi.
Kristittyjä eniten vainoavien maiden lista on pysynyt viime vuodet liki muuttumattomana, sillä vaino on kasvanut viime vuosien aikana erityisesti radikaalin, poliittisen islamin ja uskonnollisen kansallismielisyyden lisääntymisen seurauksena.
Pohjois-Korea ja Afganistan ovat saaneet jälleen suurimmat pistemäärät kristittyjen vainoa mittaavassa World Watch List 2018 -listauksessa. Pohjois-Korea on ollut listan ykkönen yli 15 vuoden ajan. Maassa pelkän Raamatun tai sen osan omistaminen voi johtaa koko perheen tai suvun vainoamiseen, vankileiriin ja kidutuksiin.
Poliittisesti ja taloudellisesti hauraassa Afganistanissa kristittyjen tilanne on vaikeutunut ja on lähes yhtä huono Pohjois-Koreassa. Afganistan nousi nyt listan kakkoseksi Somalian ohi edellisvuoden kolmossijalta.
– Kristittyjen asema on Afganistanissa lähes yhtä huono kuin Pohjois-Koreassa. Pelkkä epäilys kääntymisestä kristityksi riittää Afganistanissa siihen, että suku tai viranomaiset voivat tappaa henkilön. Tämä alleviivaa sitä vastuuta, mikä turvapaikanhakijoiden päätöksiä käsittelevillä viranomaisilla on Suomessa, Open Doors Finland ry:n toiminnanjohtaja Miika Auvinen sanoo.
Ulkopoliittisen insituutin tutkijan Olli Ruohomäen mukaan Afganistanin uskonnonvapaustilannetta pahentaa maan epävarma poliittinen ja taloudellinen tilanne sekä heikentynyt turvallisuus.
Hän muistuttaa, että Afganistan on hauras valtio, jonka kehitys on vaivalloista ja suureksi osaksi ulkomaisen tuen varassa. Tämä siitäkin huolimatta, että kansainvälinen yhteisö on pumpannut maahan rahaa ja tehnyt muita ponnistuksia vakauden aikaansaamiseksi yli 15 vuoden ajan.
– Silti voidaan sanoa, että Afganistanin turvallisuustilanne on varsin ongelmallinen ja heikentynyt viime vuosina.
Vainoamisen kärkikymmenikössä ovat Pohjois-Korean ja Afganistanin lisäksi Somalia, Sudan, Pakistan, Eritrea, Libya, Irak, Jemen ja Iran.
Kristittyjen kokeman vainon voimakkuus on lisääntynyt maailmassa viimeisen viiden vuoden ajan, erityisesti Aasiassa. Radikaali-islam on ruokkinut vainoja Lähi-idän lisäksi yhä enenevässä määrin myös muualla Aasiassa, kuten Filippiineillä ja Bangladeshissa.
Myös buddhalaisnationalismi sekä hindunationalismi ovat lisääntyneet Aasiassa selvästi. Afrikassa radikaali-islam on vahvistanut asemiaan myös perinteisesti kristittyinä pidetyissä maissa, kuten Keniassa ja Nigeriassa.
– Siellä missä uskonnonvapaus ei toteudu, toteutuvat harvoin muutkaan ihmisoikeudet. World Watch List ei siis kerro vain yhden uskontoryhmän tilanteesta vaan heijastaa laajempaa tilannetta, Auvinen painottaa.
Intian uskonnonvapaustilannetta pidetään tällä hetkellä erityisen huolestuttava. Intia on noussut listalla sijalta 15 sijalle 11. Vuonna 2014 hallitukseen noussut hindunationalistinen BJP-puolue on asettanut tavoitteekseen luoda Intiasta hinduvaltion vuoteen 2021 mennessä. Tämä on jo näkynyt lisääntyneenä väkivaltana muita uskonnollisia ryhmiä kuten kristittyjä, muslimeja ja sikhejä vastaan.
Esimerkiksi hindunationalistinen RSS-liike on kirjeissään luvannut tietynsuuruisia palkkioita kristittyjen tappamisesta.
– “Muslimit Pakistaniin ja kristityt hautaan”, on yksi heidän iskulauseistaan, Auvinen kertoo.
Tarkastelujakson aikana hinduradikaalit hyökkäsivät Intiassa ainakin 34 kirkkoon ja hyökkäyksiä kohdistui lähes 24 000 kristittyyn.
Kristityt ovat suurin maailmalla vainottu ihmisryhmä. Tällä hetkellä yksi kahdestatoista kristitystä maailmassa joutuu uskonsa takia vakavan vainon kohteeksi. Maailmassa on yli 215 miljoonaa kristittyä, jotka kärsivät World Watch List 2018- listan mukaan vakavaa, hyvin vakavaa tai äärimmäistä vainoa.
Lähi-idässä ja Aasiassa peräti joka neljäs kristitystä joutuu kohtaamaan vakavaa vainoa.
Vaino on väkivaltaa tai painostusta
Kansainvälisen Open Doors -järjestön julkaisema World Watch List kokoaa vuosittain 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa maailmassa. Vuoden 2018 World Watch List on koottu ajanjaksolta 1.11.2016–31.10.2017.
Vainolla tarkoitetaan World Watch List -tutkimuksessa rajoituksia, syrjintää tai vihamielisyyttä, jota yksittäinen henkilö tai ryhmä kokee kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Tämä sisältää vihamieliset asenteet, sanat ja teot kristittyjä kohtaan.
World Watch List laaditaan tutkimalla viittä elämän eri osa-aluetta, joilla kristillisen uskon harjoittamista rajoitetaan tai vainotaan eri maissa: vapaus uskoa yksilönä, perheessä, yhteisössä, yhteiskunnassa ja seurakuntana.
Listauksessa tutkitaan erikseen myös kristittyihin kohdistuvan väkivallan, kuten surmatapausten ja kirkkojen polttamisten ilmenemistä.
Kansainvälinen uskonnonvapauden instituutti (IIRF, International Institute for Religious Freedom) on auditoinut eri maiden pistemäärien laskemiseksi kehitetyt menetelmät ja maiden välisen vertailun.