Vantaan Heureka laajeni ja sen kävijämäärä nousi vuonna 2017 – suosituimpia vapaa-ajan keskuksia
14.1.2018 klo 12:07 Kotimaa KD Lehti
Tiedekeskus Heurekassa Vantaan Tikkurilassa vieraili vuoden 2017 aikana kaikkiaan 275 695 kävijää. Kasvua edellisvuoden kävijämäärään verrattuna oli yli 25 %. Tammikuussa 2017 avattiin uudistunut ja laajentunut Heureka, joka houkutteli yleisöä aiempia vuosia paremmin.
Sekä pinta-alaltaan että tarjonnaltaan laajentuneeseen Heurekaan yleisöä houkutteli mm. maailmankuulu Eläinten Body Worlds -näyttely, joka oli esillä tammikuun lopusta lokakuun loppuun 2017. Myös marraskuussa avattu tulevaisuusaiheinen Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely kiinnosti laajasti kävijöitä loppuvuonna. Tulevaisuusnäyttely on Heurekassa esillä vielä koko tämän vuoden.
– Uudistuneen Heurekan avaaminen oli suuri virstanpylväs vuonna 2017. Se merkitsi astumista uuteen aikakauteen ja ajatteluun. Esimerkkinä tästä on uusi Ideaverstas, jossa tiedekeskuksen kokijoista tulee tekijöitä. Ideaverstaassa keksitään ja rakennetaan luovia ratkaisuja erilaisiin haasteisiin, Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu toteaa.
Heurekan kävijöistä valtaosa on perheitä ja ryhmiä, jotka vierailevat tiedekeskuksessa vapaa-ajallaan. Lähes 20 % kävijöistä on koulu- ja oppilaitosryhmiä, joiden vierailut ajoittuvat arkipäiviin. Heureka kiinnostaa myös ulkomaisia turisteja, joita kävijöistä on noin 10–15 %.
Heureka avattiin yleisölle vuoden 1989 huhtikuussa. Siitä asti laskettuna Heurekan näyttelyitä on nähnyt Heurekassa kaikkiaan yli kahdeksan miljoonaa kävijää. Kun lasketaan tuohon summaan mukaan vielä Heurekan näyttelyitä muualla maailmassa nähneet, nousee kokonaisyleisömäärä noin 27 miljoonan.
Tiedekeskus Heureka nousi joulukuussa 2017 julkistetussa Taloustutkimuksen vuosittaisessa Vapaa-ajankeskusten yrityskuvat -tutkimuksessa ykkössijalle sekä yleisarvosanassa että kokonaisuutena kaikista mielikuvatekijöistä annetuissa arvioissa.
Tiedekeskus Heureka nousi joulukuussa 2017 julkistetussa Taloustutkimuksen vuosittaisessa Vapaa-ajankeskusten yrityskuvat -tutkimuksessa ykkössijalle sekä yleisarvosanassa että kokonaisuutena kaikista mielikuvatekijöistä annetuissa arvioissa.Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 23 kotimaista vapaa-ajan kohdetta, joista Heureka on tutkimuksen mukaan neljänneksi tunnetuin.
Kärkitulokseen Heureka pääsi tutkimuksessa tänä vuonna yleisarvosanalla 8,36 (8,25 v. 2016), jolla se sijoittuu jaetulle ykkössijalle yhdessä Etelä-Pohjanmaan Alahärmässä sijaitsevan Powerparkin kanssa. Kaikkien mukana olleiden 23 vapaa-ajankeskusten saamat yleisarvosanat kouluasteikolla 4-10 vaihtelivat välillä 7,16–8,36 (keskiarvo 7,94). Kärkijoukossa Heurekan kanssa ovat Suomen isoimmat huvipuistot. Heureka oli tutkimustuloksissa ensimmäisellä sijalla myös, kun lasketaan yhteen kaikista yhdeksästä mielikuvatekijästä annetut arviot.
Heureka jatkaa uudistumista myös vuonna 2018. Tiedekeskuksen ravintolaa remontoidaan parhaillaan ja 29. tammikuuta se avataan täysin uudistuneena. Heurekan ravintolasta tulee Suomen ensimmäinen Tiederavintola, jossa voi kokea elämyksiä ja saada oivalluksia myös ruokaillessaan.