Liikennelentäjä valitsi perheen – työttömänä on ehtinyt olla omien lasten kanssa

21.1.2018 klo 16:59 Politiikka Kristiina Kunnas

Matti Heikkinen oli päättänyt lähteä ehdolle viime kevään kuntavaaleissa, jos kysyttäisiin. Ainoa oikea puolue olisi Kristillisdemokraatit. Kukaan ei kuitenkaan pyytänyt, ja tulevan ääniharavan vaalit meinasivat jäädä haaveeksi.

Oulaistelainen äänikunkku Matti Heikkinen hämmästyi menestystään viime kevään kuntavaaleissa.

– Vähän aloin ounastella, kun ihmiset eri puolilla kertoivat aikovansa äänestää minua. En tehnyt mittavaa vaalityötä, mutta kävin jokaisen vaalikoneen kysymys kysymykseltä huolellisesti läpi ja perustelin kantani sanallisesti, Matti Heikkinen kertoo.

Yhdistystoiminnan kautta mies toki on monelle tuttu, muttei kuitenkaan mikään julkkis. Nytkin hän on matkalla puhallinorkesterin harjoituksiin.

– Ei taida pasuuna antaa kovin selvää ääntä, kun on tämä joulutauko tässä välissä, hän naurahtaa.

– Edustajakollegatkin ovat nyt kyselleet, kuka oikein olen.

Heikkinen teki ison elämänmuutoksen pari vuotta sitten. Kymmenkunta vuotta oli kulunut liikennelentäjänä.

– Työpaikka oli Vantaalla, perhe Petäjäskoskella. Kotona ehdin käydä vain kääntymässä ja vaatteita vaihtamassa.

Mies jättäytyi kotiin, rakkaittensa vuoksi. Hän halusi nähdä nyt 12- ja 10-vuotiaitten tyttäriensä kasvun yhdessä vaimonsa kanssa. Nyt hän on virallisesti työtön.

– Elämänlaatu parani oleellisesti. Olemme perheenä tyytyväisiä tästä muutoksesta.

Työpaikka oli Vantaalla, perhe Petäjäskoskella. Kotona ehti käydä vain kääntymässä ja vaatteita vaihtamassa. Mies jäi kotiin rakkaittensa vuoksi.

Taskussa ovat nyt myös yrittäjän ammattitutkinnon tuoreet paperit. Kädentaitoinen mies remontoi kotitaloa, joka on entinen Laulumaan kansakoulu.

–  Ikuisuusprojekti, josta kuitenkin olemme kiitollisia. Paljon on hommaa, mutta on palkitsevaa tehdä omin käsin.

Oli viittä – tai oikeastaan kolmea vaille, että äänikuningas edes päätyi ehdokkaaksi huhtikuun vaaleissa.

Työstä irrottautumisen jälkeen hän ajatteli aikaa jäävän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hän oli päättänyt lähteä ehdolle, jos kysyttäisiin. Ainoa oikea puolue olisi Kristillisdemokraatit.

– En löytänyt muuta puoluetta, jonka kanssa voisin arvomaailmani jakaa.

Kukaan ei kuitenkaan pyytänyt ehdokkaaksi. Ehdokaslistojen jättöpäivänä 28. helmikuuta mies itse painoi ehdokkaan suostumus-näppäintä KD:n kotisivuilla. Hän ajatteli asian olevan sillä selvä.

– Minuuttia myöhemmin soitti puoluesihteeri Asmo Maanselkä, ja totesi, että nyt on kiire.

Ehdokkaaksi päätymiseen tarvittiin yhteispeli puoluetoimiston Maanselän sekä järjestöpäällikkö Mikko Rekimiehen ja kaupunginsihteerin kanssa. Kolmea vaille iltapäiväneljän, eli virallisen takarajan, allekirjoitettu ehdokassuostumus päätyi keskusvaalilautakunnalle.

 

Matti Heikkinen

• 45-VUOTIAS TYÖTÖN (EX-LIIKENNELENTÄJÄ)
• ASUU PERHEINEEN PETÄJÄSKOSKELLA
• OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUTETTU, KAUPUNGINHALLITUKSEN JÄSEN
• POHJOIS-POHJANMAAN KYLÄT RY:N PUHEENJOHTAJA
Ylös