Kristillisdemokraattien juhlavuosi alkanut
22.1.2018 klo 12:30 Pääkirjoitukset Esa Erävalo
KD:n 60-vuotisjuhlavuosi sai arvokkaan alun, kun presidentti Sauli Niinistö totesi puolueen tekevän tärkeää työtä ja toivotti hyvää menestystä jatkossakin.
KD:n puoluekokous päätti elokuussa 2017, ettei puolue aseta omaa ehdokasta, vaan suosittaa Sauli Niinistön tukemista kansanliikkeen ehdokkaana. Jäsenkyselyssä oli ilmennyt, että puolueen aktiiveista suuri osa tukee Niinistöä. Iltalehden 8.12.2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan 89% kristillisdemokraateista äänestäisi Niinistöä. Mittausten mukaan suurin osa kaikkien muidenkin puolueiden, paitsi perussuomalaisten, kannattajista valitsisi Niinistön. Joulukuun jälkeen on toki moni muukin ehdokas esiintynyt edukseen ja lisännyt kannatustaan.
Näissä vaaleissa ei kannateta toisia puolueita eikä niiden politiikkaa. Puoluesidonnaisuuksien merkitys on hälventynyt. Kyseessä ovat aiempaa selkeämmin henkilövaalit. Se ei tarkoita, että KD:ssa oltaisiin edes suositellun ehdokkaan kanssa kaikesta samaa mieltä. KD pitää omista periaatteistaan kiinni.
Suosituksesta huolimatta jokainen kristillisdemokraatti voi aivan vapaasti valita parhaaksi katsomansa ehdokkaan ja kampanjoida tämän puolesta. On hyvä muistaa periaate: kehu omaa ehdokastasi, älä moiti toisia.
Alkaneen vuoden suuri poliittinen linjaus on suhtautuminen talous- ja rahaliitto EMU:n syventämiseen. Saksan nihkeä linja saattaa hallitusneuvotteluissa muuttua, kun sosiaalidemokraatit halajavat Euroopan Yhdysvaltoja. Siksi on merkittävää, että presidentti Niinistö vastustaa yhteisvastuun lisäämistä.
Suosituksesta huolimatta jokainen kristillisdemokraatti voi aivan vapaasti valita parhaaksi katsomansa ehdokkaan ja kampanjoida tämän puolesta. On hyvä muistaa periaate: kehu omaa ehdokastasi, älä moiti toisia.
Yhteistyöstä kampanjoissa voi olla molemminpuolista hyötyä. Esimerkiksi Vantaalla, Helsingissä ja Luodossa ovat Niinistön vaalitilaisuudet tarjonneet näkyvyyttä kristillisdemokraateille.
Valitsemme lähiviikkoina presidentin, joka takaa ulkopolitiikan hyvän hoidon. 60-vuotiaan KD:n katse on jo juhlavuoden tapahtumissa ja tulevissa maakunta-, eduskunta- ja Euroopan parlamentin vaaleissa. Niissä KD:n oma linja päästään tuomaan selkeästi esiin.