VTM Tuomo Laihialan väitöstutkimus osoittaa, että leipäjonossa käy suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joilla on tarve täydentää heikkoa taloudellista tilannettaan erityisesti heikon perusturvan tason, rakenteellisen eläkeläisköyhyyden ja keski-ikäisten yksinäisten työttömien syrjäytymisalttiuden vuoksi.

Väitöstutkimuksessa selvitettiin ruoka-avun saajien heikkoa elämänlaatua sekä huono-osaisuuden ja häpeän kokemista selittäviä tekijöitä ensimmäistä kertaa laajalla määrällisellä tutkimusaineistolla, joka kerättiin 36 suomalaisesta ruoka-avun toimipisteestä. Lisäksi tutkimuksessa analysoitiin laadullisesti sanomalehtien verkkokeskusteluja, joissa arvosteltiin avunsaajien ansaitsevuutta.

Paljastui, että syvä taloudellinen huono-osaisuus on keskeisin syy turvautua ruoka-apuun. Kolme neljästä ruoka-avun saajasta kärsii syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta.

Kokemus taloudellisesta niukkuudesta ja eriarvoisuudesta sisältää tulojen riittämättömyyden, kykenemättömyyden huolehtia veloista sekä kokemuksen riittämättömästä tuesta asuinkunnalta. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yli kaksi viidestä kärsii myös muista hyvinvoinnin vajeista, kuten heikosta henkisestä ja fyysisestä terveydestä, masennuksesta, yksinäisyydestä ja jopa nälästä. Tällainen syvä huono-osaisuus kohdistuu muita useammin työttömiin, keski-ikäisiin, asunnottomiin, päihdeongelmaisiin sekä itsensä huono-osaiseksi määritteleviin. Lapsiperheelliset ja opiskelevat avunsaajat ovat puolestaan tyypillisesti vain taloudellisesti huono-osaisia.

Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yli kaksi viidestä kärsii myös muista hyvinvoinnin vajeista, kuten heikosta henkisestä ja fyysisestä terveydestä, masennuksesta, yksinäisyydestä ja jopa nälästä.

Ruoka-apuun turvautuvat naiset kokevat miehiä useammin terveytensä huonoksi ja tulonsa riittämättömiksi. Syvimmät elämänlaadun vajeet, kuten yksinäisyyden, nälän ja elämässä pärjäämättömyyden kokeminen, ovat miehillä kuitenkin yleisempiä. Huono-osaisuuden kokeminen on suhteellisen yleistä ruoka-avun saajien parissa, sillä noin puolet heistä määrittelee itsensä huono-osaiseksi, miehet naisia hieman useammin. Huono-osaisuuden kokemista ennustaa työttömyys, asunnottomuus ja ruoka-avun hakeminen viikoittain.

Miehillä huono-osaisuuden kokemista ennustaa lisäksi vuokralla asuminen ja alle sadan euron kuukausittainen käteen jäävä tulo, naisilla erityisesti ikääntyneisyys. Yhden aikuisen kotitaloudessa elävien elämänlaatu on systemaattisesti heikompaa kuin kahden aikuisen kotitaloudessa elävien. Pitkään jatkuessaan huono-osaisuus voi johtaa huono-osaisen identiteetin muodostumiseen.

Pitkään jatkuessaan huono-osaisuus voi johtaa huono-osaisen identiteetin muodostumiseen.

Leipäjonossa käyvien kokema häpeä osoittautuu suhteelliseksi ilmiöksi: suurin osa avunsaajista ei koe ruoan hakemista häpeälliseksi. Siitä huolimatta reilu kolmasosa avunsaajista ilmoittaa kokevansa häpeää. Naiset, lapsiperheelliset ja korkeasti koulutetut häpeävät ruoka-apuun turvautumista muita useammin. Myös korkea ikä ja tulojen riittämättömänä pitäminen selittävät häpeän kokemista. Apuun turvautuminen koetaan ilmeisesti erityisen häpeälliseksi silloin, kun itsensä tai perheensä elättämisessä epäonnistuminen aiheuttaa huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa omaan viiteryhmään ja odotuksiin. Piilotellun luonteensa vuoksi häpeän kokeminen jää kyselytutkimuksissa helposti pimentoon ja estää häpeäviä turvautumasta apuun.

Leipäjonossa käyvien avunsaajien ansaitsevuutta arvostellaan voimakkaasti aihetta käsittelevistä verkkouutisista käydyssä keskustelussa. Osa keskustelijoista kyseenalaistaa jonottajien avuntarpeen ja pitää heitä valtaväestöstä poikkeavana kunniattomana ryhmänä, joka on itse vastuussa köyhyydessään. Omakohtainen tai lähipiirin kokemus ruoka-avusta puolestaan ennustaa positiivista suhtautumista avunsaajiin: leipäjonossa kävijöitä pidetään vaikeuksiin ajautuneina tavallisina kansalaisina ja leipäjonoja yhteiskunnan epäonnistumisen seurauksena.

Osa keskustelijoista kyseenalaistaa jonottajien avuntarpeen ja pitää heitä valtaväestöstä poikkeavana kunniattomana ryhmänä, joka on itse vastuussa köyhyydessään.

Perinteistä köyhäinapua muistuttavat leipäjonot näyttävät mahdollistavan avunsaajien tarpeen ehdollistavan ja haavoittuvassa asemassa olevia syyllistävän ansaitsevuuskeskustelun. Hyväntekeväisyyteen perustuva köyhäinapu ei ratkaise avuntarpeen taustalla olevia ongelmia, vaan saattaa johtaa häpeäleimaan, huono-osaisen identiteettiin ja siten ongelmien syvenemiseen.

Leipäjonossa käyvien huono-osaisuuden taustalla olevat säännönmukaiset sukupuolittuneet mekanismit edellyttäisivät puuttumista erityisesti työikäisten mutta kauan työelämän ulkopuolella olleiden miesten sekä pienituloisten yksinhuoltajien ja eläkeläisnaisten asemaan. Huono-osaisten suomalaisten kokemuksia olisi syytä tutkia tulevaisuudessa säännönmukaisin mittauksin ja heiltä tulisi itseltään kysyä, millaista apua he kokevat tarvitsevansa leipäjonojen ohella tai yhteisruokailujen sijaan.

VTM Tuomo Laihialan sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista: huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus tarkastetaan 1. helmikuuta Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii tutkimusprofessori Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksesta ja kustoksena professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta ja Tampereen yliopistosta.