PAM julisti ylityökiellon kaupan alalle

17.2.2018 klo 10:26 Kotimaa KD Lehti

Ylityökielto sekä plussaldon kerryttämisen kielto, kuuluvat PAMin hallituksen tuoreet päätökset kaupan alalle. Alan työehtosopimusneuvottelut katkesivat aiemmin tänään perjantaina. Neuvottelijat totesivat, että eväitä niiden jatkamiselle ei ollut.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja työnantajien Kaupan Liiton väliset neuvottelut kaupan alan työntekijöiden vähimmäistyöehdoista ja palkoista ovat edenneet ratkaisunhakuisessa hengessä.

– Yhteisymmärrys monesta asiasta oli jo tänään olemassa ja kykenimme torjumaan työnantajien hurjimpia esityksiä. Olimme valmiita hyväksymään myös joitakin työnantajan esityksiä, joita he pitivät hyvin merkityksellisinä, PAMin puheenjohtaja Ann Selin kertoo.

Perjantaiaamupäivän neuvottelutapaaminen päättyi kuitenkin sen toteamiseen, että neuvotteluissa ei enää päästä eteenpäin. Riittävästi aineksia neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi ei ollut. Osapuolet totesivat yhteisesti neuvottelut katkenneiksi.

– PAMin hallitus totesi, että se ei halua palkkaerojen kasvavan. Haluamme sellaisen työehtosopimuksen, joka turvaa kaupan alan työntekijöiden tulojen kehityksen edes samassa tahdissa muiden palkansaajien kanssa, Selin sanoo.

Kaupan liiton tekemä palkkatarjous ei tätä tavoitetta olisi toteuttanut. Lisäksi osapuolilla oli eri käsitys siitä, kuinka paljon suunnitellut muutokset työehtosopimukseen vaikuttaisivat alan kustannuksiin.

Kaupan liiton tekemä palkkatarjous ei tätä tavoitetta olisi toteuttanut. Lisäksi osapuolilla oli eri käsitys siitä, kuinka paljon suunnitellut muutokset työehtosopimukseen vaikuttaisivat alan kustannuksiin.

Selinin mukaan PAMin hallituksen toive on, että neuvottelupöytään voitaisiin palata.

Kaupan neuvotteluissa on ollut esillä myös useita asioita, jotka PAM olisi ollut valmis jättämään työpaikalle työntekijöitä edustavan luottamusmiehen ja työnantajan sovittavaksi.

– Näitä esityksiämme työnantajaliitto kuitenkin hylki. Se halusikin asiat suoraan työnantajan direktio-oikeuden piiriin. Silloin työnantaja päättää yksinään, miten asia toteutetaan, Selin kertoo.

– Työnantajien yhteinen viesti on jo vuosikaudet ollut paikallisen sopimisen lisääminen. Sen perustelu on ollut, että työpaikalla tiedetään parhaiten, miten asiat saadaan sujumaan. Nyt asian oikea olemus alkaa paljastua: kysymys ei ole niinkään paikallisesti asioiden neuvottelemisesta ja sopimisesta, vaan siitä, että työnantaja saa vallan määrätä, Selin sanoo.

Kaupan alan ylityökielto sekä liukuvan työajan plussaldon kerryttämiskielto alkaa maanantaina 19. helmikuuta aamukuudelta. Työntekijät, joilla on mahdollisuus käyttää liukumia, eivät kerrytä plussaldoa tekemällä normaalia 7,5 tuntia pidempiä työpäiviä.

PAMin hallitus kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22. helmikuuta klo 15.

Kaupan alan työehtosopimus määrittelee vähimmäistyöehdot noin 250 000 kaupan alan työntekijälle myymälöissä, kaupan konttoreissa ja varastoissa.
Ylös