OP:n ennuste: Suomen talouskasvu jatkuu 2–3 prosentin tahtia
23.5.2018 klo 08:40 Kotimaa KD Lehti
Suomen talous kasvaa hyvää vauhtia tänä ja ensi vuonna, arvioivat finanssiryhmä OP:nekonomistit.
Kasvuennustetta tälle vuodelle laskettiin kuitenkin hiukan tiistaina. Täksi vuodeksi OP ennustaa bruttokansantuotteeseen 2,8 prosentin kasvua, kun tammikuussa ennuste oli 3,3 prosenttia.
Pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan taustalla on se, että taloudessa ei talvella päästy niin kovaan vauhtiin kuin aiemmin ennakoitiin.
OP:n ekonomistit arvioivat, että ensi vuonna talouden kasvua hidastaa asuntorakentamisen kasvun hyytyminen.
Ennuste Suomen ensi vuoden talouskasvusta säilyy ennallaan 2,3 prosentissa. OP:n ekonomistit arvioivat, että ensi vuonna talouden kasvua hidastaa asuntorakentamisen kasvun hyytyminen.
OP uskoo, että työllisyysaste nousee ensi vuonna yli 72 prosentin. Tämän rajan ylittäminen on ollut hallituksen tavoitteena.