Maapallon uusiutuvat luonnonvarat kulutettu tältä vuodelta jo loppuun
1.8.2018 klo 07:26 Uutiset KD Lehti
Ihmiset ovat kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat tänään 1. elokuuta.
– Kulutamme vain seitsemässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi, tiedottaa WWF Suomi.
Ylikulutuksen suurimpia syitä ovat eläinperäisen ruuantuotannon vaatima maapinta-ala sekä liikenteen ja asumisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.
Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin 1,7 maapalloa, jotta luonnonvarojen käyttö voitaisiin kattaa kestävästi. Ylikulutuspäivän ajankohta perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.
Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista laskennallisesti jo nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Suomalaisten kansallinen ylikulutuspäivä oli jo 11. huhtikuuta. Jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta kulutus olisi kestävällä tasolla.
– Ylikulutuksen käsite ei perustu pelkästään teoreettisiin laskelmiin, vaan sen vakavimmat seuraukset ihmisille ja eläimille ovat todellisuutta jo nyt. Kulutustapojemme on siksi muututtava kestäviksi mahdollisimman pikaisesti, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
– Yli luonnonvarojen eläminen on kestämätöntä ja lyhytnäköistä. Meidän on nopeasti siirryttävä kiertotalouteen – yhteiskuntaan, jossa tuotteita käytetään pidempään, materiaalit kiertävät tehokkaasti ja tavaroiden ja palveluiden tuotannosta aiheutuu selvästi nykyistä vähemmän päästöjä. Samalla meidän jokaisen on oltava valmis vähentämään ja muuttamaan materiaalista kulutustamme, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen korostaa.
Maailmanlaajuisesti suurin syy ylikulutukseen on asumiseen ja liikkumiseen käytetty energia. Myös ruuantuotannon rooli ylikulutuksessa on merkittävä. Maatalouskäytössä olevasta maasta lähes 80 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruuan tuotantoon.
Luonnon monimuotoisuus kärsii ylikulutuksesta
Luonnonvarojen ylikulutuksen seurauksista ihmisille ja luonnolle on saatu yhä hälyttävämpiä tietoja. Kansainvälinen luontopaneeli IPBES arvioi tämän vuoden maaliskuussa, että maailmanlaajuinen maan ja elinympäristön heikkeneminen vähentää 3,2 miljardin ihmisen hyvinvointia.
Luonnonvarojen kulutuksen on vähennyttävä merkittävästi, jotta luonnon monimuotoisuuden hupeneminen saadaan pysäytettyä.
Arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä elinympäristön heikkeneminen on suurin yksittäinen lajien sukupuuttoon kuolemisen syy ja pakottaa miljoonat ihmiset muuttamaan asuinseudultaan. WWF:n Living Planet -raportin mukaan selkärankaisten eläinten yksilömäärä on vähentynyt 58 prosentilla reilussa 40 vuodessa.
Ylikulutuksen seuraukset näkyvät näiden usein maailman köyhimpien ihmisten ympäristössä esimerkiksi metsäkatona, kuivuutena, maaperän eroosiona ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisenä.
– Luonnonvarojen kulutuksen on vähennyttävä merkittävästi, jotta luonnon monimuotoisuuden hupeneminen saadaan pysäytettyä. Tämä on myös välttämätöntä, jotta maatalousmaa riittää maailman kasvavan väestön ravitsemiseksi, Liisa Rohweder muistuttaa.