Avioero lisää psyykenlääkitystä ja nostaa kuolleisuusriskiä – eroprosessia käyvälle tukea
15.8.2018 klo 08:34 Kotimaa Merja Eräpolku
Pitkissä avio- ja avoliitoissa vain harvat käyttävät psyykenlääkkeitä, mutta eroprosessin aikana lääkitys yleistyy selvästi. Myös tapaturmaisen, väkivaltaisen tai alkoholiperäisen kuoleman riski on voimakkaasti koholla heti avioeron jälkeen, varsinkin miehillä. Eroa harkitsevien ja eroprosessia läpi käyvien parien tukemiseen olisikin hyvä löytää uusia keinoja, väitöstutkija Niina Metsä-Simola sanoo.
Helsingin yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin avioeron, mielenterveyden ja kuolleisuuden välisiä yhteyksiä työikäisillä suomalaisilla. Tutkimuksessa havaittiin lääkityksen yleisyyden lisääntyvän voimakkaasti jo ennen avioeroa.
– Tämän jälkeen lääkitystä käyttävien osuus pieneni, mutta vakiintui kuitenkin vuosi avioeron jälkeen pysyvästi korkeammalle tasolle verrattuna pitkässä liitossa eläviin.
Euroopan aikuisväestöstä yli 10 prosenttia käyttää vuosittain psyykenlääkkeitä.
– Huono mielenterveys näyttää rajoittavan mahdollisuuksia pitkän liiton muodostamiseen. Mielenterveysongelmien hoidossa olisikin tärkeää huomioida läheiset ihmissuhteet entistä paremmin, Metsä-Simola toteaa.
Eronneiden miesten kuolleisuusriski yli kaksinkertainen
Väitöstutkimuksessa ilmeni, että yli kymmenen vuoden seuranta-aikana eronneiden miesten kuolleisuusriski oli yli kaksinkertainen ja naisillakin yli puolitoistakertainen naimisissa pysyviin verrattuna. Vaikka psyykenlääkityksen ja avioeron yhteys oli pitkälti riippumaton sosiaalisista ja taloudellisista resursseista, sosioekonominen huono-osaisuus selitti noin puolet avioeron jälkeen koholla olevasta kuolleisuusriskistä.
– Tämän kuolleisuuseron kaventamiseksi sosioekonomisen huono-osaisuuden pitkittymistä avioeron jälkeen olisi syytä pyrkiä estämään, Metsä-Simola sanoo.
Avioeroa harkitsevien ja sen jo läpi käyneiden psyykkiseen tukemiseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.
Tutkimuksen mukaan alkoholikuolleisuuden riski oli miehillä yli viisinkertainen ja naisillakin kolminkertainen avioeron jälkeen. Väkivaltaisen kuoleman riski oli puolestaan eronneilla naisilla yli nelinkertainen ja miehillä noin nelinkertainen verrattuna naimisissa pysyneisiin miehiin ja naisiin. Väkivaltaiset kuolemat olivat useimmiten itsemurhia. Myös tapaturmaisen kuoleman riski oli selvästi koholla sekä eronneilla miehillä että naisilla.
– Varsinkin miehillä kuolleisuus näihin syihin oli suurta heti eron jälkeisinä vuosina. Avioeroa harkitsevien ja sen jo läpi käyneiden psyykkiseen tukemiseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, Metsä-Simola muistuttaa.
Tutkimus perustuu koko väestöä edustaviin rekisteriaineistoihin, joissa on yhdistelty Tilastokeskuksen, Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiä tietoja.