Maahanmuutto kasvattaa Suomen väkilukua
17.8.2018 klo 13:11 Kotimaa KD Lehti
Suomalaisten syntyvyys laskee edelleen.
Suomen väkiluku on kasvanut tänä vuonna melkein 5 000 hengellä, ja nyt Suomessa on yli 5,5 miljoonaa asukasta, selviää Tilastokeskuksen ennakkotilastosta.
Tilastokeskus kertoo, että maahanmuutto kasvattaa Suomen väkilukua. Heinäkuuhun mennessä Suomeen oli muuttanut tänä vuonna melkein 17 000 ihmistä ja Suomesta oli muuttanut pois yli 8 000 ihmistä.
Tilaston mukaan suomalaisia syntyy vähemmän kuin kuolee. Syntyneitä oli melkein 4 000 vähemmän kuin kuolleita.
Maahanmuuttoja oli tänä vuonna noin 1 000 enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Suomalaisten syntyvyys laskee edelleen. Tämän vuoden tammi-heinäkuussa Suomessa syntyi melkein 28 000 lasta, mikä on noin 1 500 vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.
Tilaston mukaan suomalaisia syntyy vähemmän kuin kuolee. Syntyneitä oli melkein 4 000 vähemmän kuin kuolleita.