Mielenilmaus Narinkkatorilla Helsingin sydämessä 4.9. klo 17–19 – ”Kasvava vanhusväestö tarvitsee puolestapuhujansa”

4.9.2018 klo 14:57 Politiikka Kristiina Kunnas

KD Naisten puheenjohtaja, Vantaan kaupunginvaltuutettu ja erikoislääkäri Tiina Tuomela on juuri suuntaamassa Narinkkatorille valmistelemaan mielenilmausta. Puhujaksi saapuu eri puolueiden kansanedustajia. – Vanhusasiainvaltuutettua todella kaivataan Suomeen, sillä kasvava ikäihmisten joukko tarvitsee oman puolestapuhujansa, Tuomela muistuttaa.

– Tarvitsemme vanhusasiainvaltuutetun, niin kuin meillä myös on lapsiasiainvaltuutettu.  On paljon korjausta vaativia asioita koskien hoitoa ja hoivaa, edunvalvontaa, yhteiskunnan digitalisaatiota ja vaikkapa ympäristön ja liikenteen suunnittelua, perustelee Tiina Tuomela.

Hän muistuttaa, että ikäihmisten toimeentulo on turvattava. Ikäihmiset ovat palvelujen ja asiakasmaksujen suhteen hyvin eriarvoisessa asemassa eri puolella Suomea. Tähän on pakko puuttua.

–  Pieni eläke ei useinkaan riitä vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan. Tämän näemme selkeästi ruoka-apujonoissa, joissa enemmistönä ovat juuri köyhät eläkeläiset.

Pieni eläke ei useinkaan riitä vuokraan, lääkkeisiin ja ruokaan. Tämän näemme selkeästi ruoka-apujonoissa, joissa enemmistönä ovat juuri köyhät eläkeläiset. – erikoislääkäri, KD Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela

– Ikäihmiset tarvitsevat laadukkaita, monipuolisia ja yksilöllisiä avo- ja laitospalveluita ja muita asumisratkaisuja. Emme voi jatkossa jättää vanhusta turvapuhelimien tai ateria-automaattien varaan. Ihminen tarvitsee aina myös toista ihmistä, kuuntelijaa, myötäeläjää ja läheisyyden tuomaa turvaa.

– Vanhusasiainvaltuutettu olisi ensimmäinen konkreettinen askel kohti muutosta, uskoo Tiina Tuomela.

Narinkkatorilla Kampissa pidetään tänään tiistaina 4. syyskuuta klo 17–19 mielenilmaus vanhusten puolesta. Ilmauksella vaaditaan konkreettisia parannuksia vanhusten asioiden hoitoon. Puhujina paikalla on järjestöjen edustajia sekä kansanedustajia eri puolueista.

Tilaisuudessa on järjestetty Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -kansalaisaloitteen allekirjoitusmahdollisuus. Aloite jätetään ensi huhtikuussa valittavalle uudelle eduskunnalle, edellyttäen, että 50 000 kannatusilmoitusta kertyy 1.10. mennessä, jolloin kuuden kuukauden keräysaika umpeutuu.

Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -mielenilmaus Narinkkatorilla ti 4.9. klo 17–19

Allekirjoita kansalaisaloite! Kuuntele eri puolueiden kansanedustajia! Kaikki mukaan Narinkkatorille Helsingin Kamppiin
Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa sähköisesti osoitteessa kansalaisaloite.fi (selaa kansalaisaloitteita, 1.4.2018)

 

Ylös