Mitä huono kunto maksaa?

8.9.2018 klo 09:20 Politiikka Samuli Rissanen

Liikkumattomuuden kustannusten arvioidaan olevan Suomessa 3,2-7,5 miljardin välillä. Kustannuksiin on laskettu niin sairauksista ja lääkityksistä juontuvia suoria kustannuksia kuin tulomenetyksiä ja tuottavuuden laskua.

Suomalaisten fyysistä aktiivisuutta käsittelevän raportin mukaan suomalaiset liikkuvat liian vähän. Aikuisille kertyy reipasta liikuntaa päivässä keskimäärin 42 minuuttia ja rasittavaa muutama minuutti.

UKK-instituutin liikuntaraporttia eduskunnassa esitellyt Tommi Vasankarin mukaan suomalaisten liikkumisesta tai sen puutteesta sinkoilee useampia erilaisia ja eri tavoilla toteutettuja  tutkimuksia.

– Tutkimukset perustuvat joko kyselyyn tai mittaukseen. Nykypäivänä pitäisi arvostaa mitattua tietoa, Vasankari arvioi.

UKK:n raportti perustuu nimenomaan mitattuun tietoon. Tutkimukseen osallistuneet muun muassa pitivät viikon ajan liikemittaria ympäri vuorokauden. Näin saatiin ensi kertaa tarkkaa tietoa siitä, mihin aikaan päivästä ihmiset ovat aktiivisimmillaan.

Olympiakomitea ja eduskunnan urheilukerho järjestivät eilen eduskunnassa liikuntapoliittisen seminaarin, jossa pohdittiin suomalaisten liikkumattomuutta ja huippu-urheilun allonpohjaa. (Kuva:Samuli Rissanen)

Pääsääntöisesti suomalaiset viihtyvät paikoillaan. Sekä aikuiset että lapset ja nuoret istuvat tai ovat makuuasennossa yli puolet valveillaoloajastaan, tasaisesti pitkin päivää.

Vähän liikkuville lapsille keryi alle 200 askelta tunnissa, mikä tarkoittaa, etteivät he poistu jääkaapin, sohvan ja wc:n väliseltä ”bermudan kolmiolta”.

Vain joka viides tutkimukseen osallistuneista noudatti kestävyysliikuntasuositusta eli harrasti kestävyystyyppistä liikuntaa ainakin kolmena päivän viikossa yhteensä vähintään 2,5 tuntia.

Keskimääräisten päivittäisten askelten lukumäärän perusteella eniten liikkuivat 9-vuotiaat pojat ja vähiten 15-vuotiaat tytöt.

– 9-vuotiailla pojilla askelmäärät ovat 12 500 päivässä, aikuisiällä määrä puolittuu ja yli 70-vuotiailla se romahtaa enemmän kuin olisi tarve, Vasankari kertoo.

Erityisesti vähän liikkuvilla lapsilla ja nuorilla suuri osa arkipäivän liikkumisesta kertyi koulussa. Viikonlopun askeleet jäivät huomattavan vähäisiksi. Vasankari havannoi asiaa: vähän liikkuville lapsille keryi alle 200 askelta tunnissa, mikä tarkoittaa, etteivät he poistu jääkaapin, sohvan ja wc:n väliseltä ”bermudan kolmiolta”.

UKK-instituutin arvion mukaan liikkumattomuuden kustannukset ovat Suomessa 3,2-7,5 miljardin välillä. Kustannuksiin on laskettu niin sairauksista ja lääkityksistä juontuvia suoria kustannuksia kuin tulomenetyksiä ja tuottavuuden laskua.

– Sen sijaan siinä ei ole mukana esimerkiksi tyypillisistä liikumattomuudestakin juontuvia sairauksien, kuten verenpaineen, aiheuttamia kustannuksia, Vasankari kertoo.

Ylös