Vanhusasiainvaltuutettu-kansalaisaloitteen nimienkeräys loppusuoralla – Tuomela uskoo, että tavoitteen saavuttaminen edelleen mahdollista

21.9.2018 klo 07:33 Politiikka Merja Eräpolku

KD Naisten huhtikuun alussa vireille laittama kansalaisaloite vanhusasiainvaltuutetun viran perustamiseksi ei ole vielä saanut tarvittavia 50.000 kannatusilmoitusta, mutta meneillään on loppukiri. Keräysaikaa on jäljellä enää kymmenen päivää. Allekirjoitettuja kannatusilmoituslomakkeita on kasassa vajaat 30.000, joista lähes kolmannes on kerätty syyskuun aikana.

– Meneillään on hurja loppukiri. Kovin moni ei vielä tiedä aloitteesta, eikä siksi ole voinut sitä allekirjoittaakaan. Aloitteesta tiedottaminen onkin tärkeintä. Uskon, että tavoitteen saavuttaminen on edelleen mahdollista, mutta edellyttää medianäkyvyyttä. Sitä ei ole ollut helppoa saada, vaikka huoli vanhusten heikosta kohtelusta onkin usein puheenaiheena julkisuudessa, arvioi aloitteen vireille panija KD Naisten puheenjohtaja, erikoislääkäri Tiina Tuomela.

Monilla paikkakunnilla on kerätty allekirjoituksia paperisiin kannatusilmoituslomakkeisiin muun muassa markkinoiden yhteydessä. Etenkään kaikille ikäihmisille ei aloitteen allekirjoittaminen verkossa ole tuntunut luontevalta. Tuomela itse on ollut lukuisilla toreilla ja markkinatapahtumissa asian tiimoilta. Myös monet KD:n piirijärjestöt ja osastot ovat aktiivisesti mukana työssä, samoin puolueen kansanedustajat.

Ensi viikonloppuna kansanedustaja Antero Laukkanen osallistuu allekirjoitusten keräämiseen  markkinatapahtumissa, lauantaina Hyvinkäällä ja sunnuntaina Tuusulassa. Lauantaina kollegat Sari Essayah Oulussa ja Sari Tanus Tampereella urakoivat paikallisten kd-aktiivien kanssa tarvittavien allekirjoitusten keräämisessä.

Maanantaina Helsingissä kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling tukijoukkoineen tarjoaa soppatykistä lohikeittoa. Paikalla voi myös allekirjoittaa kansalaisaloitteen.

Tarkemmat tiedot näistä KD:n tapahtumista löytyvät puolueen nettisivujen tapahtumakalenterista.

Syyskuun loppuun mennessä tarvitaan kaikkiaan 50.000 allekirjoitusta, jotta aloite etenisi uuden eduskunnan käsittelyyn ensi keväänä. Kampanjassa on ollut mukana monia järjestöjä, kuten Suomen Perushoitajaliitto Super ja Senioriliike sekä Vanhustyön keskusliitto.

Vanhusasiainvaltuutettu ei ole uusi keksintö, sillä geriatrian grand old lady, emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä ajoi asiaa jo vuonna 2006. Tuolloin hanke ei mennyt läpi, mutta esitysten pohjalta saatiin aikaiseksi vanhuspalvelulaki.

Näin allekirjoitat aloitteen verkossa tai paperilomakkeella

Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa syyskuun loppuun saakka pankkitunnuksilla netissä kansalaisaloitepalvelussa.

Paperilla täytetyt lomakkeet, jotka pitää olla käsin allekirjoitettuja, palautetaan syyskuun loppuun mennessä osoitteeseen: KD Naiset ry, Karjalankatu 2 A. 7. krs  00520 Helsinki.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että ”Suomen eduskunta ja hallitus toimivat sen puolesta, että vanhusasiainvaltuutetun virka perustetaan maahamme. Ikäihmiset tarvitsevat virallisen puolestapuhujan, vanhusasiainvaltuutetun, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa ikäihmisten asemaa yhteiskunnassa. Kansalaisten oikeuksien turvaamiseksi on aiemmin perustettu mm. tasa-arvo-, lapsiasiain-, tietosuoja- ja yhdenvertaisuusvaltuutettujen virat.”

 

 

Ylös