Nina Aitola ensi kertaa eduskuntavaaleihin

24.9.2018 klo 07:57 Kotimaa Merja Eräpolku

– Lähdin mukaan Kristillisdemokraattien toimintaan, kun ehdokas, jota olin tottunut äänestämään, ei ollutkaan enää ehdolla. Oli sitten pakko ryhtyä ehdokkaaksi itse, Nina Aitola kertoo vuodesta 2012.

Aktiivisesti kotiseurakunnassaan toimivalle Nina Aitolalle KD oli ollut aiemminkin äänestäjänä ainoa oikea vaihtoehto.

Ensimmäisissä kuntavaaleissa Hattulassa hänelle aukesi varavaltuutetun ja sivistyslautakunnan paikka. Alkoi sisäänajokausi. Nyt Aitola vetää kolmihenkistä valtuustoryhmää, työskentelee kunnanhallituksen jäsenenä ja osaston puheenjohtajana. Yhteistyö paikallisen Keskustan kanssa on toiminut hyvin.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle tärkeä asia. Olen halunnut puolustaa kyläkouluja, joista monet ovat hyväkuntoisia. Pienten koululaisten ei pidä joutua päivittäisiin jopa 2,5 tunnin koulumatkoihin.

– Hattula on ollut vetovoimaista aluetta lapsiperheille, joiden vanhemmat käyvät työssä kauempana.

Olen mukana tekemässä työtä sen puolesta, että KD:lla on kansanedustaja Hämeestä myös ensi kaudella.

Ensi keväänä tarmokas KD-aktiivi on ehdolla ensi kertaa eduskuntavaaleissa. Valtakunnan tason päätöksenteko kiinnostaa. Hän haluaa toimia, jotta kristilliset arvot sekä rakkauden kaksoiskäskyn mukainen inhimillisyys ja lähimmäisyys näkyisivät valtakunnan tason päätöksissä.

Muun muassa vanhusten arvokas kohtelu ja hyvä hoito kuuluvat tähän.

– Olen mukana tekemässä työtä sen puolesta, että KD:lla on kansanedustaja Hämeestä myös ensi kaudella. Vaalityön aloitin Hämeenlinnan Elomessuilta.

Nina Aitolan perheeseen kuuluu puolison ja nuorimmaisen lisäksi koiria. Koirankasvattajana hän on huolissaan myös eläinten hyvinvoinnista.

– Liian usein saa lukea surullisia uutisia eläinten kaltoinkohtelusta ja asiaan pitäisi pystyä vaikuttamaan.

Perheen harrastuksiin kuuluu myös veneily.

– Ihmettelen, ettei Suomessa osata riittävästi hyödyntää veneilyn mahdollisuuksia. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Tampereen välisellä suurella vesistöalueella on veneilijöille kunnollisia palveluja vain yhdessä paikassa.

Nina Aitola toivottaa KD-aktiivit lämpimästi tervetulleiksi Aulangon vaalistarttiin helmikuun toisena viikonloppuna.

Ennen kevään eduskuntavaaleja on seurakuntavaalit, joissa Aitola on mukana Keskiryhmien seurakuntaväki –listalla.

Nina Aitola on:

  • 50-vuotias sairaanhoitaja, palvelupäällikkö
  • naimisissa, kolme lasta
  • kunta- ja maakuntavaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen
  • KD:n Hämeen piirin jäsensihteeri ja Hattulan paikallisosaston puheenjohtaja
Ylös