”Maahanmuutto ja ilmastonmuutos ovat varmat vaaliaiheet” – Tomi Kuosmanen KD-Kompassi -haastattelussa

6.10.2018 klo 12:48 Politiikka Kristiina Kunnas

– Sisällissodat aiheuttavat eniten pakolaisuutta. Omassa työssäni eniten epävarmuutta tuo juuri pakolaisuuden huono ennustettavuus, sanoo Migrin ylitarkastaja ja KD:n 2. varapuheenjohtaja Tomi Kuosmanen KD-Kompassi-haastattelussa.

Maailman pakolaistilanne ei ota helpottuakseen – päinvastoin.

–  Yli 60 miljoonaa pakolaista aiheuttaa valtavan paineen ja inhimillisen katastrofin, sanoo Migrin ylitarkastaja Tomi Kuosmanen.

Onko Suomessa edelleena auttamisen halua?

– Kyllä meillä on. Se on meissä tosi syvällä. Lähimmäisenrakkaus on syvänä arvona, ja näen jatkuvasti, että meillä on tarve auttaa. Suomi on ollut aina auttamassa ihmisiä myös kehitysmaissa ja erilaisissa kriiseissä.

– Uusi haaste on se, että avuntarpeessa olevat tulevatkin tänne. En silti ole menettänyt uskoani suomalaisten lähimmäisenrakkauteen, Tomi Kuosmanen toteaa.

KD:n 2. varapuheenjohtaja ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu, jo eduskuntavaaleihin ehdolle asetettu Kuosmanen toimii Migrissä eli Maahanmuuttovirastossa yhtenä sen ylitarkastajista.

Mikä on työssäsi haastavinta?

– Sen huono ennustettavuus. Emme voi kovin pitkälle nähdä, mitä on tapahtumassa. Arvaamattomuus aiheuttaa eniten epävarmuutta. Ei voi suunnitella eikä valmistautua, Tomi Kuosmanen pohtii.

Kristillisdemokraatit haluaisi antaa kehitysyhteistyöhön 0,7 % tavoitteen bruttokansantulosta. Osuus bkt:sta on nyt vain 0,46 nykyhallituksen rankkojen leikkausten jälkeen.

– Olin pitkään kehitysyhteistyössä eteläisessä Aasiassa. Näin sen tehokkuuden, mikä auttamistyöllä oli. Sipilän hallitus leikkasi kyllä heikoimmassa asemassa olevilta. Se tuntui todella julmalta, Kuosmanen kritisoi.

– Uskon, että meillä on varaa välittää. Jos tahdotaan edelleen lisätä, voimme raivata sen polun Suomen budjetissa. Haluan, että pääsemme siihen tavoitteeseen.

Kuosmasen mielestä jatkossa varoja pitäisi voimakkaasti kohdentaa siihen, että pakolaisuus vähenisi.

– Velvoitteena rahoitukseen pitäisi olla, että ennaltaehkäistäisiin pakolaisuutta.

Tomi Kuosmanen on jo nimetty Keski-Suomen kansanedustajaehdokkaaksi. Kristillisdemokraatit hakee tosissaan omaa kansanedustajaa parin kauden tauon jälkeen. Ehdokkuutensa on juuri varmistanut myös toinen Jyväskylän KD-kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja, juristi ja syyttäjä Marika Visakorpi.

– Kiersin kesällä Keski-Suomen kaikissa kunnissa. Maahanmuuttoasia puhuttaa. Varmasti siitä nousee yksi vaaliaihe. Tilanne ei ole paranemaan päin, joten koko Euroopan yllä on tumma pilvi. Ilmastonmuutos on toinen vakava asia, Kuosmanen ennustaa.

Rakkautta ja rajoja on ollut Kuosmasen motto.

– Meidän on osoitettava lähimmäisenrakkautta. Meidän on rakastettava – siihen meillä kaikilla on varaa. Mutta on myös rajat, pakolaisten vastaanottamisessakin on oltava ne. Molempia tarvitaan tasapainoisesti maahanmuuttokysymyksessä.

KD ja maahanmuuttopolitiikka

Lue lisää Kristillisdemokraattien maahanmuuttopolitiikasta: kd.fi/politiikka  tai täältä

KD-Kompassi Radio Deissä jä 10 vuotta lauantaiohjelmana

Kristillisdemokraatit on tuottanut Radio Deissä lauantaisin kuultavaa yhteiskunnallista KD-Kompassi -ohjelmaa jo yli 10 vuotta. Toimittajina kymmenminuuttisissa ovat eduskuntaryhmän tiedottaja Merja Eräpolku, KD-Lehden päätoimittaja Kristiina Kunnas, puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja Kristillisdemokraattien hallintopäällikkö Ismo Portin.
KD-Kompassi lauantaisin klo 12.50 ja uusintana maanantaisin klo 22.35; ohjelman voi kuunnella myös puolueen kotisivuilta kd.fi
Tomi Kuosmanen Ismo Portinin haastattelussa la 6. lokakuuta klo 12.50, Radio Dei

 

Ylös