”Niin moni muukin voisi äänestää Kristillisdemokraatteja” – Esa Erävalo teki suomenkielisen kristillisdemokratia-teoksen

13.10.2018 klo 10:10 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokratiasta valmistui vihdoin ensimmäinen suomenkielinen kirja, kun lähes 30 vuoden työuran puolueessa tehnyt päätoimittaja Esa Erävalo julkaisi Yhteinen hyvä – johdatus kristillisdmeokratiaan -teoksen. Erävalon oma tie puolueeseen oli vähintäänkin värikäs.

– Kirkko hoitaa evankeliumin, puolue työskentelee kristillisten arvojen pohjalta, Esa Erävalo kiteyttää.

Hän muistuttaa, että puolueen tehtävänä ei ole kirkon julistustyö, vaan nimenomaan yhteisten asioiden hoito kristillisten arvojen mukaisen politiikan avulla.

Erävalo jäi huhtikuun alussa eläkkeelle toimittuaan 29 vuoden ajan Suomen Kristillisdemokraateissa. Lähes kolmen vuosikymmenen aikana hän ehti toimittaa lehteä, kirjoittaa vaaliohjelmia, työskennellä puolueen lehden Kristityn Vastuun ja sittemmin KD-Lehden päätoimittajana, eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä sekä avustajana Euroopan parlamentissa Sari Essayah’n toimistossa.

Kesän mittaan valmistui pitkään suunniteltu teos Yhteinen hyvä – johdatus kristillisdemokratiaan. Työ oli uraauurtava, sillä kirja on ensimmäinen suomenkielinen opas Euroopan-laajuisesta kristillisdemokraattisesta aatteesta. Kirjan julkaisi syyskuussa Ajatushautomo Kompassi.

Kesän mittaan valmistui pitkään suunniteltu teos Yhteinen hyvä – johdatus kristillisdemokratiaan. Työ oli uraauurtava, sillä kirja on ensimmäinen suomenkielinen opas Euroopan-laajuisesta kristillisdemokraattisesta aatteesta.

– Kyllä tässä on suurinpiirtein kaikki, mitä pitäisi tietää puolueen taustasta ja nykyisyydestä – joskin kovin tiiviissä paketissa, kirjoittaja Esa Erävalo lausuu.

Taustalla on esimerkiksi sotien jälkeen määritellyt kristillisdemokratian peruskäsitteet ja Euroopan tason historian, sekä pohjoismaisten sisarpuolueiden taustat.

Hänen oma tiensä puolueeseen oli vähintäänkin värikäs. Marxilais-leniniseen aatteeseen hurahtanut nuori opiskelija koki uskoontulon, ja heräsi niin ympäristöarvoihin kuin muuhunkin vaikuttamiseen yhteiskunnassa.

– Tein tohtorinväitöskirjani aurinkoenergian hyödyntämisestä Intiassa 1980-luvulla. Asuin perheeni kanssa neljä vuotta siellä, Erävalo kertoo.

Energia- ja ympäristöasiat ovat kiinnostaneet siitä lähtien. Samoin yhteiskunnalliset ongelmat.

Erävalo kertoo KD-Kompassi -haastattelussa lauantaina 13. lokakuuta siitä, miten kovaa oli ollut saada narkkareita ja juoppoja raittiuden tielle. Hän osallistui Suomeen palattuaan päihderiippuvaisten auttamiseen Perjantai Kristukselle -toiminnassa.

Erävalo lähti äitinsä vinkkaamana 1989 Kangasalle seminaariin, jossa puhuttiin kristillisestä politiikasta.

– Sain kyydin autossa, jossa olivat muiden muassa kansanedustaja Esko Almgren ja professori Ilmari Helimäki. Sivistynyt seura teki minuun syvän vaikutuksen.

Erävalo liittyi puolueeseen ja oli yllättäen toimittajana puolueen lehdessä jo muutamien viikkojen jälkeen.

Häiritseekö se, että puolue on pysynyt Suomessa niin pienenä? Onko tässä vain uskovia hihhuleita?

– Tämä on yksi syy, miksi kirjoitin tämän kirjan. Ajatus on ollut, että tässä on väärinymmärrys: Suomen luterilaisessa perinteessä kristillinen tarkoittaa Kristukseen uskomista ja evankeliumiin uskomista. Oli vaikea saada perille sitä, että puolue pohjautuu kristillisiin arvoihin. Halusin kirjassa tehdä selväksi, että kysymys on arvoista ja juutalais-kristillisestä arvopohjasta, ei evankeliumin julistamisesta.

– Jokaisella puolueella on oma arvopohjansa.

– Kirjassa on kompaktissa paketissa myös visio tulevaisuudesta, Esa Erävalo vinkkaa.

 

Esa Erävalo KD-Kompassissa la 13.10. klo 12.50 Radio Deissä

Kristiina Kunnas haastattelee Yhteinen hyvä – johdatus kristillisdemokratiaan -teoksen kirjoittajaa Esa Erävaloa, Radio Dei la 13.10. klo 12.50, uusinta ma 15.10. klo 22.35.
Jälkikuuntele haastattelu: kd.fi
Ylös