Mätkyt pitää maksaa viimeistään maanantaina 3. joulukuuta – hukassa olevat maksutiedot saa OmaVerosta

29.11.2018 klo 12:39 Kotimaa KD Lehti

Verovuoden 2017 jäännösveroa eli mätkyjä on maksettavana reilulla 600 000 henkilöasiakkaalla yhteensä 1,2 miljardia euroa. Palautuksia maksetaan 3,6 miljoonalle yhteensä ennätykselliset 2,9 miljardia euroa.

Jäännösveron ensimmäisen erän eräpäivä on maanantaina 3. joulukuuta. Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, summa on jaettu kahteen erään. Toinen erä tulee maksettavaksi 1. helmikuuta 2019.

Jäännösveron maksutiedot löytyvät OmaVerosta. Jos verotuspäätöksen mukana lähetetyt jäännösveron tilisiirrot ovat kadonneet, maksutiedot saa Verohallinnon uudesta verkkopalvelusta eli OmaVerosta. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella osoitteessa vero.fi/omavero. Jäännösveron voi myös maksaa OmaVeron kautta.

Kaikki eivät joudu maksamaan mätkyjä vaan tänä vuonna on tulossa ennätysveronpalautukset. Verovuoden 2017 veronpalautuksia on tulossa 3,6 miljoonalle henkilöasiakkaalle yhteensä ennätykselliset 2,9 miljardia euroa. Veronpalautukset kilahtavat pankkitileille 11. joulukuuta.

Jos tilinumero on jäänyt ilmoittamatta Verohallinnolle, veronpalautuksen saa maksuosoituksena OP:n kassapalveluita tarjoavista konttoreista 19.12.2018 alkaen. Maksuosoituksen saapumisesta tulee postitse pankin lähettämä ilmoitus.

Jos verotuspäätös on hävinnyt, myös veronpalautuksen määrän voi katsoa OmaVerosta. Palvelusta näkee myös, mikäli veronpalautusta on käytetty maksamattomille veroille.

Jos verotuspäätös on hävinnyt, myös veronpalautuksen määrän voi katsoa OmaVerosta. Palvelusta näkee myös, mikäli veronpalautusta on käytetty maksamattomille veroille.

Veronpalautusten ja jäännösverojen maksupäivät viimeistä kertaa kaikilla samat. Ensi vuonna veronpalautusten maksamiseen ja jäännösveron eräpäiviin tulee isoja muutoksia. Veronpalautuksia maksetaan asiakkaille pääsääntöisesti elokuun ja joulukuun välisenä aikana. Kaikille yhteistä yhtä veronpalautuspäivää ei siis jatkossa enää ole.

Myös jäännösveron eräpäivät ovat valtaosalla elokuun ja helmikuun välisenä aikana. Päivämääriin vaikuttavat oma verotuksen päättymispäivä sekä omaan tai puolison veroilmoitukseen tehdyt muutokset.

Asiakas saa tiedon ensi vuoden veronpalautuksesta tai jäännösverosta OmaVerosta sekä postitse saapuvasta veroilmoituksesta. Esitäytetty veroilmoitus lähetetään huhtikuun loppuun mennessä.

vero.fi/omavero
Ylös