Peter Östman: ”Meillä on visio EU:n kehittämiseksi, emme vain kritisoi ja lupaa liikoja”
12.12.2018 klo 15:55 Politiikka Samuli Rissanen
Kansanedustaja Peter Östman muistutti eduskunnassa, että brexitin kaltaisiin prosesseihin päädytään, kun valtaan pyrkivät poliitikot lupaavat liikoja ja maalaavat varomattomasti liian isolla pensselillä. Eduskunta on käynyt tänään ajankohtaiskeskustelun EU:n tulevaisuudesta.
– Kristillisdemokraatit esittävät ratkaisuehdotuksia sen sijaan, että keskittyisimme pelkkään kritiikkiin. Meillä on visio EU:n kehittämiselle ja meillä on kanta ajankohtaisessa EU-keskustelussa oleviin asioihin ja meidän puheenjohtajaa kuunnellaan, Peter Östman sanoo.
Eduskunta on käynyt tänään ajankohtaiskeskustelun EU:n tulevaisuudesta. Keskustelua on hallinnut brexit ja populismin nousu ympäri Eurooppaa. Brexit-painotteiseen Euroopan päämiesten kokoukseen loppuviikolla matkaava pääministeri Juha Sipilä avasi debatin unionista.
Myös kristillisdemokraattien Peter Östman muistutti, kuinka brexitiin päädyttiin Iso-Britanniassa.
– Kun äänestystulos Britannian EU-erosta alkoi seuraavana aamuna valjeta, britit aloittivat hurjan googlaamisen. Mikä on EU? Kansa ei siis tiennyt mistä äänestivät.
– Kun äänestystulos Britannian EU-erosta alkoi seuraavana aamuna valjeta, britit aloittivat hurjan googlaamisen. Mikä on EU? Kansa ei siis tiennyt mistä äänestivät.
– Näin käy kun valtaan pyrkivät poliitikot lupaavat liikoja ja maalaavat varomattomasti liian isolla pensselillä, Östman muistutti.
Hän kohdisti sanansa myös pesunkestävänä eurokriitikkona tunnetulle Paavo Väyryselle, joka on tehnyt paluun eduskuntaan omana yhden miehen ryhmänä.
– Te olette kohta olleet 50 vuotta politiikan ytimessä, Suomessa ja EUssa. Kunnioitettava ura. Te luettelitte listan EU:n ongelmista. Rohkenen kysyä, miksi ette ole pystyneet vaikuttamaan EU:n kehitykseen kohta 50 vuoden työn jälkeen, Östman kysyi.
Hän muistutti, että Kristillisdemokraatit esittävät ratkaisuehdotuksia sen sijaan, että keskittyisivät pelkkään kritiikkiin.
– Meillä on visio EU:n kehittämiselle ja meillä on kanta ajankohtaisessa EU-keskustelussa oleviin asioihin ja meidän puheenjohtajaa kuunnellaan, Östman sanoi.