Hämeen Kristillisdemokraatit nimesi uusia eduskuntavaaliehdokkaita – Heinola ja Hollola nyt mukana
13.12.2018 klo 12:52 Politiikka Kristiina Kunnas
Kristillisdemokraattien kampanjointia Lahden torilla. Hämeen piiriin kuuluvat sekä Päijät-Häme että Kanta-Häme. Keskuskaupungit ovat Hämeenlinna ja Lahti. Yhteensä ehdokkaita nimetään 14. (Kuva Ismo Portin)
Kun Kristillisdemokraattien Hämeen piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita, saatiin myös Heinoja ja Hollola mukaan.
Hämeen Kristillisdemokraattien piirihallitus on nimennyt uusia ehdokkaita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Nimetyt ehdokkaat ovat toiminnanjohtaja Jouko Vuorenniemi ja metsätalousyrittäjä Kauko Kekkonen Heinolasta sekä sairaanhoitaja-diakonissa Eila Virtanen Hollolasta. Kekkonen on Heinolan kaupunginvaltuutettu ja tunnettu mielipidekirjoittaja-vaikuttaja. Virtanen toimii kunnanvaltuutettuna Hollolassa.
Kaikkiaan KD Häme nimeää 14 ehdokasta.
Ehdokkaaksi oli jo lähdössä vanhempi rikoskonstaapeli Pekka Airamo Lahdesta. Hän joutui kuitenkin luopumaan eduskuntavaaleista terveydellisten syiden vuoksi.
Aiemmin KD Häme oli jo nimennyt ehdokkaiksi palvelupäällikkö, sairaanhoitaja Nina Aitolan Hattulasta, lapsi- ja perhepolitiikan erityisasiantuntija, TM Sonja Falkin Lahdesta, matemaattisten aineiden opettaja, FM Jasu Markkasen Hämeenlinnasta, hallintopäällikkö Ismo Portinin sekä kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsäsen Riihimäeltä sekä vanhustyön toiminnanohjaaja, artenomi Vuokko Syvännön Hämeenlinnasta.
Kaikkiaan KD Häme nimeää 14 ehdokasta.