Työryhmä ehdottaa kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmän yhdistämistä
19.2.2019 klo 15:15 Politiikka Samuli Rissanen
Eläkejärjestelmien yhdistämisen hyötynä olisi työryhmän mukaan riskien jakaminen yhdessä. Yhdistäminen avaisi kuntapuolen eläkkeet kilpailulle.
Kunnallisen ja yksityisen työeläkejärjestelmän yhdistämistä selvittäneen työryhmän raportti on julkaistu. Selvityksessä analysoitiin eläkejärjestelmien eroja ja mahdolliseen yhdistämiseen liittyviä kysymyksiä.
Yksimielisen selvityksen johtopäätös on, että järjestelmien yhdistäminen olisi mahdollista ja tarkoituksenmukaista.
Osana muutoksia eläkevakuuttaja Keva jaettaisiin kahteen osaan.
Eläkejärjestelmiin on ladattu sisään paljon valtaa ja rahaa. Esimerkiksi Kevan sijoitusten markkina-arvo on karkeasti noin 50 miljardia euroa.
Eläkejärjestelmiin on ladattu sisään paljon valtaa ja rahaa. Esimerkiksi Kevan sijoitusten markkina-arvo on karkeasti noin 50 miljardia euroa.
Paineita eläkejärjestelmän muutoksille tuo muun muassa vireillä oleva sote-uudistus. Nykyistä suurempi osuus julkisesti rahoitetusta sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannosta voi uudistuksen toteutuessa siirtyä yksityiselle sektorille. Iso työntekijöiden siirtymä yksityiselle puolelle voisi tuoda rahoitusvajetta kuntaeläkkeisiin.
Raportti sisältää ehdotuksen eläkejärjestelmien yhdistämisen toteuttamistavasta. Eläkejärjestelmien yhdistämiseen liittyvän siirtymäajan jälkeen kilpailu eläkelaitosten kesken avautuisi.
Kuntatyönantajilla ja yksityisten alojen työnantajilla olisi samanlaiset mahdollisuudet järjestää työntekijöiden eläketurva missä tahansa työeläkevakuutusyhtiössä, eläkekassassa tai -säätiössä.
Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi työryhmän mukaan vaikutusta eläketurvan tasoon tai ansaittuihin eläkeoikeuksiin. Nykyinen oikeus kunnallisen eläkejärjestelmän lisäeläketurvaan säilyisi, vaikka henkilö yhdistymisen jälkeen työskentelisi muualla kuin kunta-alalla.
Myöskään palkansaajien eläkemaksuihin ei olla ehdottomassa tässä yhteydessä muutoksia.
”Historiallinen selvitystyö”
Työryhmän jäsenenä ollut Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes pitää selvitystyötä historiallisena. Koskaan aikaisemmin yhdistämisen mahdollisuutta ei ole tarkasteltu näin perusteellisesti.
– On hienoa, että yhdistämisen edellytyksiä on nyt arvioitu huolellisesti ja analyyttisesti laajalla kokoonpanolla. Tämä osoittaa, että meillä on yhteiskunnassa valmiutta reagoida maailman muutoksiin myös isojen järjestelmien näkökulmasta, Siimes sanoo.
Selvitystyön taustalla ovat yksityisen ja julkisen sektorin rakenteiden ja työmarkkinoiden muutokset. Erilliset eläkejärjestelmät ovat aiheuttaneet haasteita erilaisissa julkisen sektorin rakennemuutoksissa sekä tilanteissa, joissa työntekijöitä siirtyy julkiselta puolelta yksityiselle sektorille.
Esimerkiksi mahdollisen sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä työvoiman siirtymät vaikuttaisivat merkittävästi kunnallisten ja yksityisten eläkkeiden rahoituksen tasapainoon.
Muutoksia tapahtuu kuitenkin myös ilman sote- ja maakuntauudistusta.
– Yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta eläkejärjestelmien yhdistäminen olisi positiivinen kehitysaskel. Se tasaisi eläkkeiden rahoitukseen liittyvää riskinjakoa sekä sujuvoittaisi työvoiman liikkuvuutta ja julkisen sektorin rakennemuutoksia pitkällä aikavälillä, Siimes sanoo.