KD:n Antero Laukkanen iloitsee uuden rahankeräyslain hyväksymisestä – ”Takana neljän vuoden työt”
9.3.2019 klo 16:11 Politiikka Kristiina Kunnas
Antero Laukkanen jatkoi Päivi Räsäsen aloittamaa työtä Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä. – Pitkä työ on takana, Laukkanen myöntää.
Kansanedustaja Antero Laukkanen on sitä mieltä, että monen vuoden työ palkittiin, kun uusi rahankeräyslaki viimein hyväksyttiin. – Päivi Räsänen sen jo aloitti ministerikaudellaan. Olen niin iloinen ja kiitollinen, Kristillisdemokraattien Laukkanen sanoo.
– Olen tehnyt tämän eteen työtä neljä vuotta. Jatkoin sitä hyvää työtä, jonka viime kaudella aloitti Päivi Räsänen toimiessaan ministerinä, kansanedustaja Antero Laukkanen toteaa.
Eduskunta hyväksyi uuden rahankeräyslain, joka tulee voimaan syksyllä.
– Olen neuvotellut ministeriössä, tavannut virkamiehiä, kirjoittanut lisäys- ja tarkennusesityksiä, Laukkanen luettelee.
– Ne tulivat lähes kaikki uuteen lakiin mukaan. Työ on nyt palkittu. Nyt koittaa kaikille seurakunnille vapaus kerätä kolehtia ilman rahankeräyslupaa.
Facebook-päivityksessään Moosekseksi kutsuttu Laukkanen riehaantuu sanomaan näin: ”Tunnelma on kuin Mooseksella, joka sai ohjeet: vie minun kansani vapauteen. Me muutimme asioita yhdessä.”
Keskeisiä muutoksia on monta. Yhdistyspohjaiset seurakunnat voivat kerätä kolehtia ilman rahankeräyslupaa. Samalla selkiytyy yleishyödyllisyyden käsite. Seurakuntatyö katsotaan nyt kokonaisuudessaan yleishyödylliseksi, siihen kuuluvat myös pastorin palkka ja hallintokulut.
– Lisäksi seurakunta voi laittaa yhdistyksen tilinumeron ilman siihen liitettyä lahjoituspyyntöä web-sivuilleen tiedoksi ilman rahankeräyslupaa, ja keräysluvan määräaikaisuus poistuu. Lupa on voimassa toistaiseksi, tilitysvelvollisuus on vuosittainen, Laukkanen selostaa.
Lisäksi uudessa laissa on pienkeräyslupa, joka on kuin uusi, entistä kevyempi keräysmuoto. Sillä voi kerätä enintään 10.000 euroa kolmen kuukauden aikana, kaksi kertaa vuodessa.
– Luvan saa ilmoitusmenettelynä paikallispoliisille. Poliisin on käsiteltävä hakemus viidessä vuorokaudessa. Keräämisen voi aloittaa, kun on saanut keräysnumeron poliisilta. Tilitysvelvollisuus on pyydettäessä.
Luvan saa ilmoitusmenettelynä paikallispoliisille. Poliisin on käsiteltävä hakemus viidessä vuorokaudessa. Keräämisen voi aloittaa, kun on saanut keräysnumeron poliisilta. – Antero Laukkanen pienkeräysluvasta
Laukkanen lähettää erityiskiitoksen Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kanslian lainsäädäntösihteerille Johanna Kosusulle.
– Johannan kanssa istuimme tunteja tehden ministeriölle lausuntoja.
– Tästä olen tänään iloinen, ja tätä tuloksellista työtä haluan jatkaa. Tätä pitää jakaa kaikille tiedoksi, tämä on yhteinen voitto, Laukkanen hehkuttaa.
Antero Laukkanen jakoi asian Facebook-sivullaan lauantaiaamuna 9. maaliskuuta.
– Tunnissa tuli yli 500 tykkäystä ja 130 kommenttia sekä 96 jakoa. Taitaa olla ennätys, Laukkanen iloitsee.
Muutamaa tuntia myöhemmin tykkäykset, kommentit ja jaot olivat jo tuplaantuneet.
Sonja Falk on toinen, jota Laukkanen kiittelee Facebookissa. Falk työskenteli ennen Lastensuojeluliittoon siirtymistään eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä.
– Olet yksi tämän lain läpimenon suuria sankareita. Kiitos, Sonja, asiantuntemuksestasi ja työstäsi tässä asiassa, Laukkanen kommentoi.
Huom. Muutettu su 10.3. klo 20.55, lihavoitu kohta lisätty:
– Lisäksi seurakunta voi laittaa yhdistyksen tilinumeron ilman siihen liitettyä lahjoituspyyntöä web-sivuilleen tiedoksi ilman rahankeräyslupaa, ja keräysluvan määräaikaisuus poistuu. Lupa on voimassa toistaiseksi, tilitysvelvollisuus on vuosittainen, Laukkanen selostaa.