”Sairaat, kipeät ja vähäosaiset eivät näy” – Carmen Heikkilä on tutustunut suomalaisten hätään ja pahoinvointiin
22.3.2019 klo 00:01 Politiikka Kristiina Kunnas
– Haluan orjuuttamis- ja sortopolitiikan pois. Kun ihmisiä hallitaan pelolla, siitä seuraa se, etteivät he uskalla nousta barrikadeille, porvoolainen Carmen Heikkilä sanoo. Hän lähti ensi kertaa eduskuntavaaliehdokkaaksi, ja pyrkii Arkadianmäelle Kristillisdemokraattien Uudenmaan listalta. (Kuva Eva Sarsa)
Carmen Heikkilää oli pyydetty ehdokkaaksi jo monta kertaa, mutta vasta näihin eduskuntavaaleihin hän innostui. – Elämässä on ollut kaikkea muuta. Nyt oli sopiva aika, porvoolainen toimittaja ja raamatunopettaja sanoo.
– Tein 15 vuotta toimittajan töitä ja näin ihmisten selviytymistarinoita ympäri maata. Se oli läpileikkaus suomalaisiin koteihin. Sitä hädän ja surun määrää on vaikea kuvailla, sen todellisuutta ei voi lähteä kaunistelemaan, Carmen Heikkilä, 44, kertoo.
Nuo elämäntarinat saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, ettei kaikkien ääni kuulu yhteiskunnassa.
– Sairaat, kipeät ja vähäosaiset eivät näy. Heiltä on helpointa viedä mattoa jalkojen alta. Kuilu hyväosaisten ja vähäosaisten välillä leventyy. Porukka voi todella huonosti nuorista vanhuksiin, Heikkilä väittää.
– Isolta osalta suomalaisia on viety tulevaisuus ja toivo. Kun nämä kaksi puuttuvat, se on huono juttu, hän jatkaa.
Kuilu hyväosaisten ja vähäosaisten välillä leventyy. Porukka voi todella huonosti nuorista vanhuksiin. – Carmen Heikkilä, KD-eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla
Carmen Heikkilä tuli 1990-luvulla tutuksi Miss Suomi –kilpailujen perintöprinsessana. Noiden vuosien jälkeen Mäkisestä tuli Heikkilä, ja uskoontulon myötä hän on toimittajantyön lisäksi Raamatun opettaja.
Carmen kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, ja opettaa yksityisessä Raamattukoulussa, sekä kiertää ympäri Suomea seurakunnissa ja kotikokouksissa hengellisen työn puitteissa. Kotona on kaksi varhaisteiniä.
– Sari Essayah on houkutellut minua lähtemään ehdolle useamman kerran, mutta vasta nyt oli oikea aika.
– Ihmiset kaipaavat aitoa välittämistä, juttuseuraa ja evankeliumia. Vaalikentillä kyllä tapaa kansan koko kirjon.
Heikkilä sanoo, että hänellä on välillä ”tappi otsassa”, niin paljon ihmisten hätä häiritsee. Hän on sitä mieltä, että Suomi tarvitsee kristillistä arvopohjaa myös politiikassa, minkä pitäisi tarkoittaa yhteisen hyvän eteenpäinviemistä.
– Kristillinen arvomaailman on jokaisen ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys.
– Haluan orjuuttamis- ja sortopolitiikan pois. Kun ihmisiä hallitaan pelolla, siitä seuraa se, etteivät he uskalla nousta barrikadeille. Auktoriteettipelko nostaa vihan joka vaihtuu apatiaan. Olen nähnyt sen suomalaisissa kodeissa, millaisissa tilanteissa joudutaan elämään ja miten sairas ja väsynyt ei jaksa puolustaa itseään. Nykyisen politiikan myötä vähäosaisten tilanne on entistä kauheampi.
– Samaa pahoinvointia näen täällä Porvoon seudulla, ja haluan taistella sitä vastaan, Heikkilä toteaa.
Heikkilän vaalilause on Takaisin tulevaisuus ja toivo. Koskapa hän sai vaalinumerokseen 365, on hän jatkanut slogania Vuoden jokaiselle päivälle.